Jussi Välimäki
Jussi Välimäki ajaa lauantaina Suomenmestaruudesta
- Ralliautoilun SM-kausi huipentuu Mikkelin upeille ralliteille!
Tulevana lauantaina ralliautoilun SM-sarjassa eletään huippujännittäviä hetkiä kun suomalaisten sorateiden ritarit taistelevat kynsin ja hampain vuoden 2008 ralliherruuksista. Eniten panosta koko SM-sarjassa ja sen viimeisen kerran ajettavassa A-ryhmässä on hallitsevalla Suomenmestari Jussi Välimäellä, jolla mestaruusvyön puolustamisen ja sitä seuranneen toisen tittelin lisäksi tavoitteena on hieman himmentyneen rallikilven kiillottaminen.
Kotitekoisesti A-ryhmään rakennettua Mitsubishi Lancer Evolution VIII ralliautoa ohjastava Välimäki kartanlukijansa Kai Tarkiaisen kanssa hakevat Mikkelin ympäristön seitsemältä erikoiskokeelta ja 94 erikoiskoekilometriltä tittelin kannalta pahimman kanssakilpailijansa Ari Vihavaisen lyömisen lisäksi yleiskilpailun kärkipaikkaa.
- Ensisijaisesti tulen ajamaan SM-pisteissä yhden pisteen johdossa olevaa Vihavaista, toissijaisesti kolmantena vaanivaa Hiltusta sekä tietysti N-ryhmän kärkiukkoja vastaan. Nyt jos koskaan on aika näyttää kynnet ja löytää oma "sisäinen Ari Mökköseni". Mikkeliläinen Mökkönen yltyi 80- ja 90-luvulla huimiin rallisuorituksiin, joten käytettävissä olevalla hieman iäkkäällä kalustollani on venyttävä hänen suoritustasolle, suunnitteli Välimäki.
Mikkelin SM-rallin ennakkotestit Välimäki kaasutteli keskiviikkoiltana Lopella, jossa mm. viisi hänen WRC-kampanjaan osallistunutta ja onnettaren palkitsemaa kilpailijaa saivat nautiskella rallimestarin tarjoamasta elämyksestä. Testeissä Välimäki löysi uusia kujeita edesauttamaan lauantaista taistelua kauden 2008 Suomenmestaruudesta.
- Testit tulivat tarpeeseen, sillä uskomme löytäneemme uusia eväitä vastaamaan kanssakilpailijoideni WRC-autojen huimaan kesävauhtiin. Kiitos myös kaikille karttureilleni, jotka uskoakseni saivat nautiskella rallielämyksen parissa. Kisafiilikset ovat kovassa kasvussa, sillä aion olla myös tulevana kilpailukautena ralliautoilun hallitseva KAKSINKERTAINEN Suomenmestari, Välimäki uhosi.
Jussi Välimäki ja Kai Tarkiainen kilpailevat SM Vaakuna rallissa numerolla 2. Kilpailu alkaa klo 10 ja uusia Suomenmestareita juhlitaan Mikkelin kaupungin torilla alkaen klo 17.