Facebook Twitter Email Pinterest

Subaru Dealer Team Finland

20.09.2008 / Subaru Dealer Team Finland

Mikkeliläinen Jari Ketomaa saavutti lauantaina tavoitteenaan olleen voiton kotikaupunkinsa osakilpailusta, SM-Vaakuna Rallista.

Kauden kolmas osakilpailuvoitto ei nostanut Ketomaata SM-sarjassa pronssisijaa korkeammalle, kun kirkkaimmat mitalit kirjattiin Juha Salolle ja Kosti Katajamäelle.

- Se oli tiedossa, että mestaruus ei ollut enää omissa käsissä edellisen osakilpailun väliin jättämisen takia. Kolmas peräkkäinen ykkössija kotikisasta kuitenkin lämmittää kovan taistelun jälkeen. Tämän voiton eteen joutui kyllä yrittämään kaikkensa, Ketomaa totesi.

Ketomaa ja kartanlukija Miika Teiskonen olivat koko ajan kilpailun johdossa, vaikka kärkisija oli jaettu ensimmäisen EK:n jälkeen.

- Alku ei sujunut ajollisesti aivan puhtaasti, mutta vauhti oli silti kohdallaan. Ykköspätkällä hyppäsimme liian pitkälle ja sen takia oikea takarengas vääntyi vinoon. Sen jälkeen auton ajettavuus ei ollut aivan parhaimmillaan.
- Kisa oli loppuun saakka kontrollissa, mutta viimeisellä erikoiskokeella osuin ajolinjalla olleeseen kiveen ja vasemman eturenkaan vanne särkyi. Onneksi ilmat pysyivat renkaassa, Ketomaa summasi.

Subaru Dealer Team Finlandin väreissä Mikkelin SM-rallissa ajoi kolme kuljettajaparia.

Riihimäen UA:n Teemu Arminen ja Seppo Varmavuo taistelivat alussa kärkiryhmässä, mutta pienten ongelmien jälkeen kaksikko sijoittui N-ryhmässä viidenneksi ja yleiskilpailussa sijalle 10.

- Alussa vauhti oli tyydyttävällä tasolla, mutta kahdella ensimmäisellä pätkällä tuli pienet virheet ja niihin hukkui hieman aikaa. Kärkitaistelu oli meidän osalta ohi, kun neljännen EK:n lähdössä sattui kallista aikaa vienyt huolimattomuusvirhe, Arminen harmitteli.
- Juuri ennen starttihetkeä osuin vahingossa päävirtakatkaisimeen ja auto sammui viivalle. Siinä meni oma aikansa, kun pääsimme kunnolla liikkeelle, joten menetimme puolisen minuuttia.

Tommi Mäkinen Racingille arvokasta testityötä syksyllä tehnyt Juuso Pykälistö oli jatkamassa testiohjelmaa kilpailun merkeissä.

Pykälistön vauhti kohentui loppua kohti ja hän sijoittui N-ryhmässä kuudenneksi.

- Kahtena edellisenä vuonna en ole SM-ralleissa kilpaillut, joten kilpailurutiini ja nuotista ajo eivät olleet huipputasolla. Päätarkoitus kuitenkin saavutettiin ja tuoretta Subaru Imprezaa pystyimme jälleen kehittämään, Pykälistö päätti.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa