Facebook Twitter Email Pinterest

Matti Rantanen

20.09.2008 / Matti Rantanen

Ralli SM-sarja päättyi lauantaina sarjan seitsemännessä ja ratkaisevassa osakilpailussa Mikkelissä.

Kilpailun kärjessä saatiin todistaa huimaa kamppailua, jossa sekunnin kymmenyksille oli käyttöä.

Avauserikoiskokeella pohja-ajan jakoivat Mikkelin oma poika Jari Ketomaa Subarulla ja Juha Salo Mitsubishilla.

N-ryhmän kuljettajat olivat muutenkin kovassa iskussa, kun seuraavat sijat kirjattiin Kosti Katajamäelle ja Matti Rantaselle. Kärkinelikko oli avauksen jälkeen vain 1,2 sekunnin sisällä.

- Ajo sujui hyvin ja hieman ihmettelin, kun reilun sekunnin tappio kärkeen 15 kilometrin pätkällä tarkoitti vasta neljättä sijaa, Rantanen kehaisi N-ryhmän kovaa tasoa.

Toinen erikoiskoe osui nappiin Rantaselta ja lammilainen ajoi yleiskilpailun pohja-ajan ja kavensi Ketomaan johdon 0,6 sekuntiin.

Kolmospätkällä Ketomaa oli nopein, mutta Rantanen jäi 0,9 sekuntia. Kokonaisajassa kärkikaksikon erotti vain 1,5 sekuntia.

Osuma kiveen EK3:lla

Rantanen osui kiveen EK3:n puolivälissä ja joutui ajamaan vikuroivalla autolla varovasti EK4:lla.

- Ajolinja meni leveäksi yhdessä nypyn ylityksessä ja seuraavaan mutkaan ajauduin liian sisälle. Siellä tärähti eturengas aika kovaa kiveen. Pyörä vääntyi ja ero kasvoi lähes yhdeksään sekuntiin, Rantanen harmitteli.
- Huollossa renkaan kulmia ei saatu täysin kohdalleen, joten kisan loppuosa oli tosi vaikeaa. Auto ei kääntynyt kunnolla oikealle kääntyviin mutkiin.

Rallin loppuosalla Ketomaa ei kohdannut vaikeuksia, joten hän voitti Salon 9,1 sekunnilla ja Katajamäen 23,6 sekunnilla.

N-ryhmässä neljänneksi jäänyt Rantanen hävisi lopulta voittajalle 27,6 sekuntia.

- Kärkivauhtiin pystyimme kisan alussa ja se toki tyydyttää kovassa seurassa. Harmi homma, että mahdollisuudet menivät siinä kiveen osumisessa.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 34 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Juha Salo / Kristian Temonen 25 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 20 pistettä SAU (Rally2)
4. Juuso Metsälä / Jaakko Jäntti 16 pistettä KeurUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 13 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa