Facebook Twitter Email Pinterest

Atte Alanen

24.02.2009 / Atte Alanen

Vasta kaksi vuotta rallia harrastanut Atte Alanen ajoi Mikkelin SM-rallissa toisen nuotitettavan kilpailunsa nelivetoisella autolla. Lempäälän UA:ta edustava Alanen ja kartanlukija Teemu Horkama ajoivat tavoitteensa mukaisesti, mutta pistesija jäi haaveeksi harmittavan tapahtuman vuoksi.

Atte AlanenMitsubishi Lancer Evo8 -mallilla kisaavan Alasen sijoitus oli lopulta 12:s nelivetoisten autojen SM1-luokassa, jossa maaliin saakka ajoi 24 autokuntaa. Yksi edelle ajanut kuski kilpaili SM-sarjan ulkopuolella, joten Alasen osalta pistesija jäi siis vain yhden pykälän päähän.

- Siihen voin olla tyytyväinen, että olen pystynyt nostamaan suoritustasoa askel kerrallaan. Sellainen olikin suunnitelmana, kun lähdimme kauteen täysin vailla kokemusta nelivetoisesta kilpurista, Alanen totesi.

- Mikkelissä kaksi ekaa pätkää haettiin tuntumaa, eikä nuottikaan ollut aivan kunnossa. Sen jälkeisillä viidellä pätkällä ylsin jo kohtuullisen hyvään vauhtiin.

Alasen toiveet SM-pisteestä kokivat kolauksen EK6:lla, kun hän ajoi kiinni kaksi edellä lähtenyttä kilpailijaa. Alasen ja Horkaman lähtönumero oli 45, joka ei vastannut kaksikon vauhdinpitoa.

- Harmittaa tosi paljon, kun en pystynyt kamppailemaan tarjolla olleesta 10:nnestä sijasta. Tuloksissa muutaman sekunnin perässämme ollut kuski oli siellä EK6:lla meitä selvästi nopeampi ja nousi ohi, kun jouduin köröttelemään kilometrikaupalla toisen kilpakumppanin takana.

- Mikkelin ralli ja sen vaativat tiet olivat opettavainen kokemus. Tähän kokemukseen nähden olen tyytyväinen kisaan, mutta paljon on vielä opeteltavaa ajamisessa, nuotittamisessa sekä auton säätämisessä.

Ralli SM-kausi jatkuu 7. maaliskuuta 2009 Joensuussa.

Lisätietoja:
Jarno Saari
www.attealanen.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa