Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Kumpumäki

28.09.2009 / Jussi Kumpumäki

Hyvinkään ympäristössä ajetussa ja ralliautoilun SM-sarjan päättäneessä SM Finnsco rallissa nähtiin nuoren uusikaupunkilaisen Jussi Kumpumäen debyytti Ford Fiesta R2 ralliauton ratissa. Fordin tehdastiimin M-Sportin laina-autolla kaksipäiväisen, 19 erikoiskokeen ja 209,74 erikoiskoekilometrin mittaisessa rallissa kilpaillut Kumpumäki kartanlukijansa Mikael Korhosen kanssa olivat lopulta kahdeksanneksi kiireisin SM2-luokan kilpailijapari.

Upeissa ruskaisissa olosuhteissa ajetun pitkän rallin tunnustellen uudella menopelillä aloittanut ja hienosti vauhtiaan loppua kohden nostanut sekä auton maalilipulle ehjänä tuonut Kumpumäki kokeili kilpailun aikana useita eri säätöjä. Loppua kohden kilpuri alkoi paremmin sopia armeijan leipiin maanantaina astuvan ajohanskaan ja M-Sportin insinöörit hykertelivät tyytyväisyyttään analysoidessaan Kumpumäen tuottamaa dataa.

- Ensimmäiset erikoiskokeet olivat meille vaikeita enkä vähäisten testikilometrien vuoksi päässyt kunnon kyytiin. Matkan varrella paljon uutta opittiin ja saatiin auto säädettyä myös ajollisesti minulle paremmin sopivaksi. Potentiaalia uudessa autossa on vähintään yhtä paljon kuin meteliä auton kabiinissa, Kumpumäki kertoo.

- Nyt jäädään odottelemaan oman automme saapumista ja sen jälkeistä testiohjelmaa. Siviilissä loppuvuosi vierähtää ripeästi Lahden Urheilujoukoissa, Kumpumäki kertoo.

Lopputulokset SM Finnsco ralli, SM2-luokka:
1. Ville Hautamäki & Jari Hämeenniemi, Honda Civic Type-R, 2:00:25,3
2. Kalle Pinomäki & Matti Kaskinen, Renault Clio R3, +18,5sek
3. Joonas Lindroos & Jouni Lampinen, Honda Civic Type-R, 1:05,3sek
---
8. Jussi Kumpumäki & Mikael Korhonen, Ford Fiesta R2, +6:57,0sek

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa