Skurnik ja Virtanen poissa avauksesta
SM -sarjan kaksi ensimmäistä osakisaa ajetaan Arctic Lapland Rallin "sisällä". Rovaniemen avauksen SM1-luokkaan ilmoittautui kaiken kaikkiaan 43 kuljettajaparia, joista 26 SM-pisteistä ajavia. Vaan kaksi on joukosta poissa.
SM1-luokan sarjaan ilmoittautuneista kuljettajista ilmoittautuneiden listalta puuttuvat Dan Skurnik sekä Jouni Virtanen. Näin ollen seitsemästä osakilpailusta heillä jää jo tässä vaiheessa tässä kaksi puuttumaan.
Espoolaiselta Dan Skurnikilta jää Rovaniemen reissu väliin käsileikkauksen vuoksi, ja näyttää silti, että samoin muutkin talvikauden kilpailut.
"Keskiviikkona ennen Arctic Lapland Rallia vasen käsi leikataan, minkä jälkeen siinä on kolmen kuukauden ajan kipsi. Kaikki Ralli SM -sarjan talvikisat jäävät tämän vuoksi nyt ajamatta", harmitteli Skurnik.
Anjalankoskelainen Jouni Virtanen joutui tärkeiden työkiireiden vuoksi luopumaan rallikauden avausosakisoista.
"Minulle sattui niin tärkeitä palavereita ja työasioita samalle jaksolle, että Tunturi on pakko jättää väliin. En myöskään voi olla tällä hetkellä millään viikkoa poissa töistä", harmitteli Virtanen.
SM2-luokan kuljettajista viisi jättää Arctic Lapland Rallin väliin, osalla on auton osien hankinnan kanssa ollut ongelmia, osalla muita esteitä. SM2-luokkaan ilmoittautui 16 kuljettajaa, vain Fiestan R2:lla ajava Mika Salo on tässä joukossa sarjan ulkopuolinen.