Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Korhosenkin kausi alkaa Rovaniemeltä

25.01.2010 / Jukka Korhosenkin kausi alkaa Rovaniemeltä

Myös nilsiäläisen Jukka Korhosen kausi alkaa Arctic Lapland Rallilla. Vuoden 2009 F-Cupin voittajan uuteen kauteen valmistautuminen on ollut täynnä työtä.
"Kyllä tässä paljon on tapahtunut. Kartanlukijaksi on tullut Marko Salminen ja kilpa-autona nyt etuvetoinen Honda Civic. Tulimme myös valituksi AKK:n rallivalmennusryhmään, josta käytetään nimeä AKK Driver Academy", Jukka Korhonen valaisee uuden kauden kuvioita.
"Koko tiimi on tehnyt paljon töitä auton ja yhteistyökumppaneiden kanssa", Korhonen jatkaa.

Korhosen alkuvuosi onkin mennyt uuteen autoon ja ajotekniikkaan tutustumiseen.
"Päästiin Nilsiässä hyvissä ajoin ajamaan piikkipyörillä. Hyvin on päästy Markon kanssa treenaamaan nuotista ajoa", Korhonen toteaa.

AKK on nimennyt rallin valmennusryhmään kahden alueryhmän lisäksi kolmen ralliparin joukon, johon Korhonen ja Salminen kuuluvat. Tommi Mäkisen kartanlukijana tunnettu Risto Mannisenmäki toimii juuri tämän ryhmän vetäjänä.
"Ensimmäinen ajoleiri oli Hyrynsalmella. Teimme erinäisiä harjoituksia ja EK-kilometrejä tuli 210 mittariin. Tarkoitus on ottaa valmennuksesta kaikki hyöty irti", Korhonen miettii.
"Tietoa ja taitoa haetaan kohti kansainvälistä tavoitetta."

Korhonen on tyytyväinen kauden lähtökohtiin ja tavoite SM-sarjaan on selvä.
"Kauden tavoite ovat SM-mitali sekä löytää sellainen perusvauhti ja pystyä säväyttämään kilpailuissa", Korhonen ilmoittaa.
"Toivomme virheetöntä kilpailua Rovaniemelle. Olisi saatava hyvät SM-pisteet", hän jatkaa.

Arctic Lapland Ralli on poikkeus nuotituksen suhteen muihin SM-ralleihin verrattuna. Nuotitus alkaa jo edeltävänä maanantaina. Perjantaina 29.1. ja lauantaina 30.1. ajettavassa Arctic Lapland Rallissa eli Tunturirallissa jaetaan molempina päivinä omat SM-pisteet.
Monet vuodet ovat osoittaneet, että Rovaniemen pisteillä on suuri merkitys koko kauteen.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa