Facebook Twitter Email Pinterest

Kilpailijat ensimmäisellä tauolla

29.01.2010 / Kilpailijat ensimmäisellä tauolla

Ralli SM.jpg

Ralli SM -sarjan ensimmäisestä osakilpailusta on ajettu kaksi ensimmäistä erikoiskoetta. Mitään suurempia yllätyksiä ei nähty, sillä tutut nimet miehittivät tulosluettelon kärkipaikat.
Jukka Ketomäki on aina viihtynyt Tunturirallissa ja ajoi pohjat erikoiskokeelle 1. Juha Salo ei paljoa kuitenkaan jäänyt, ero kuljettajien välillä oli vain 0,3 sekuntia. Kristian Sohlberg oli kolmanneksi nopein jääden Salosta neljä sekuntia.
"Joo, ihan hyvin lähti kisa käyntiin, mutta kakkosella tuli mämmättyä. Olin panostanut paljon Aittajärven erikoiskokeelle, mutta eihän sitä mitään tullut. Meni ihan liikaa yrittämiseksi ja Salo pääsi ohi reilulla neljällä sekunnilla", paljasti Ketomäki.
"Vastahan tämä on alkua, ja seuraavasta erikoiskokeesta lähtien tänään perjantaina ajetaan pimeässä."

Juha Salo oli kakkosen jälkeen johdossa juuri sen 4,3 sekunnin verran ennen Ketomäkeä.
"Ykkönen meni suhteellisen ok, mutta kakkosella vasta sitten ohjelmaa olikin. Auto sammui ihan yhtäkkiä. Luulen, että hypättiin oikein kunnlla, ja pyörät pärähtivät ilmassa sen verran reippaasti, että tietokone meni vähän sekaisin", selvitti Salo.
"Rullattiin monta sataa metriä ihan kävelyvauhtia."
Eivätkä ongelmat jääneet tähän.
"Toisessa hypyssä oven sivulasikin vielä tippui alas, ja vähän, kuulkaa, tuntui kylmältä. Onneksi sain ikkunan takaisin ylös, ja homma lähti taas käyntiin", naureskeli Salo.

Kristian Sohlberg oli kolmas sekä ykkösellä että kakkosella. Tv-ryhmät piirittivät Sohlbergia sen verran tiiviisti, ettemme päässeet kommenttia hakemaan, ehkä seuraavassa huollossa.

Kosti Katajamäki on rallissa kahden erikoiskokeen jälkeen neljäntenä, eroa johtavaan Saloon on 13 sekuntia.
Jarkko Nikara on viidentenä luokassa SM1, mutta Jarkko ei ole ilmoittautunut sarjaan, vaan pitää vain ajotuntumaa yllä Rovaniemen kisassa.

Joonas Lindroos sen sijaan on sarjassa. Viimevuotinen SM2-luokan ja Nuorten Suomen mestaruuden voittanut jämsäläinen oli mielissään uuden autonsa, Subarun nelivetoisen puikoissa.
"Vielä ei voi oikein omasta ajosta sanoa mitään. Testiä en ajanut ennen tätä kisaa kuin 200 kilometriä, joten ei oikein voi meikäläistä vielä verrata näihin, jotka ovat jo vuosia ajaneet nelivetoisten luokassa."
Lindroosin ero kärkeen on 29,3 sekuntia.
"Katsotaan nyt tämä päivä, miten tämä menee. Huomenna voi sitten jo nostaa vauhtiakin, ehkä", jutteli Lindroos, joka näytti olevan jo hyvässä vaiheessa suunnitelmassaan kuudentena.
"Olen tyytyväinen, jos maalissa olen sijoilla 5-7", kertasi Lindroos.

Monella kuljettajalla tuntui olevan ongelmia auton kanssa.
"En ole lainkaan tyytyväinen. Autossa on jokin käsittämätön ongelma. Tässä näkee, että olisi pitänyt testata enemmän, jotta olisi havaittu tämäkin ongelma. Epäilen, että voimansiirrossa se vika on", paljasti kisassa seitsemäntenä oleva Joni Nikko.

Viime vuonna Ralli SM -sarjan kymmenenneksi ajanut Tommi Luostarinenkin valitti takkuista menoaan.
"Ongelmia on auton kanssa, jotain pitää yrittää keksiä", lupasi Luostarinen.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa