Facebook Twitter Email Pinterest

Mika Hirvikangas tyytyväisin mielin Mikkeliin

18.02.2010 / Mika Hirvikangas tyytyväisin mielin Mikkeliin

Kankaanpään UA:n Mika Hirvikangas lähtee lauantaina jälleen pistejahtiin, kun Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu kaasutellaan Mikkelin ympäristön vaativilla erikoiskokeilla.

Hirvikangas ja kartanlukija Toni Karilahti tutustuvat rallireittiin perjantaina. Myös nuotitusjaksolla onnistuminen, tarkkojen nuottien myötä, on kaksikolle tärkeää.
"Viime kauden päätteeksi vaihdoimme nelivetoisten SM1-luokkaan, joten teemme jatkossa kaikissa kisoissa uudet nuotit. Se on tarpeen, koska nyt mennään kovemmilla vauhdeilla ja nuottityylimmekin on kehittynyt viime kaudesta", totesi vasta toista vuotta SM-tasolla ajava Hirvikangas.

"Kilpailijaohjeen mukaan Mikkelin Vaakuna-rallin reitti on uudistunut aika tavalla. Meille se on vain etu, koska nyt kokeneemmille kilpakumppaneillekin tiestö on uutta."

RDF-tiimin Subaru Imprezalla kilpaileva Hirvikangas pääsi torstaina testaamaan tuoretta kilpuriaan ja mies oli muutosten jälkeen tyytyväinen autoonsa.
"Tunturirallin aikanakin säädimme autoa, mutta nyt testeissä saimme auton alustaa jälleen paremmaksi. Eteen saimme uudet jouset ja takaiskareihin tehtiin uudet simmitykset. Testeissä meillä oli apuna Moision Juho, jonka tietämys näistä asioista oli meille varsin hyödyllistä."

"Kauden toisessa osakilpailussa saimme kahdeksannen sijan myötä SM-pistetilimme auki, joten sitä saldoa olisi Mikkelissä tarkoitus kasvattaa", Hirvikangas jatkoi.

Ralli SM -sarjassa käytetään tällä kaudella kiinteitä kilpailunumeroita. Hirvikangas ja Karilahti esiintyvät SM-ralleissa numerolla 18.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa