Facebook Twitter Email Pinterest

Katajamäki taisteli vatsataudissa kolmanneksi

07.03.2010 / Katajamäki taisteli vatsataudissa kolmanneksi

Rallin SM-sarjan tähtikaartiin kuuluva Kosti Katajamäki ajoi urhoollisesti maaliin lauantaisessa Joensuun osakilpailussa. Katajamäki virui rallin aattoviikon rajussa vatsataudissa. Sisukas pohjalainen ajoi kilpailussa hammasta purren, ja sijoittui lopulta neljänneksi. Rallin voittoon ajoi SM-sarjan kärkeen noussut Juha Salo.
"Olo oli ihan kamala. Torstaina kävin jo sairaalassa tiputuksessakin. Oli aivan siinä ja siinä, että ylipäänsä pystyttiin ajamaan. Norovirus vei voimat", Katajamäki raportoi posket valkoisina.

"Ensimmäisen erikoiskokeen jaksoin ajaa jotenkuten, mutta siitä eteenpäin ei ollut voimia lainkaan. Vaikka jäätiin neljänneksi, tekisi mieli sanoa, että tämä oli meille taisteluvoitto. Minulla on norovirus ja kartturilla Lasse Hirvijärvellä jokin muu pöpö. Viimeisen erikoiskokeen maalissa piti vielä käydä värjäämässä lumipenkkaakin. Hauskempi kaveri varmaan sanoisi, että kisan jälkeen olo oli ihan tyhjä", Katajamäki lisäsi.

Katajamäki jäi kilpailun voitosta 38 sekuntia. Kakkossijaan matkaan kirjattiin vain 11 sekuntia. "Kaikemme annettiin. Nyt tuntuu siltä, että aikaerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä oli, että selvisimme ehjinä maaliin", Katajamäki mietti.

Alajärveläiskuski menetti SM-sarjan kärkipaikkansa Salolle (61 p.). Katajamäki (52 p.) pitää kakkossijaa tukevasti, kun rallin talvikausi - neljä osakilpailua - on paketissa. Sarja jatkuu kevättauon jälkeen kesäkuussa Kouvolassa.

Hartikainen SM-Itäralli, Joensuu 6.3.2010

SM1-lopputulokset 8/8 ek:n jälkeen:

1. Juha Salo - Mika Stenberg, Mitsubishi, 1.01.24,7

2. Joonas Lindroos - Jouni Lampinen, Subaru, + 27,2

3. Jarkko Miettinen - Mikko Lukka, Skoda, +30,9

4. Kosti Katajamäki - Lasse Hirvijärvi, Mitsubishi, + 38,4

5. Marko Kakko - Panu Plosila, Mitsubishi, + 1.03,6


SM1-pisteet 4/7 osakilpailun jälkeen:

1. Juha Salo 61

2. Kosti Katajamäki 52

3. Jarkko Miettinen 33

4. Joni Nikko 29

5. Kristian Sohlberg 27

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa