Atte Alanen hypystä huolimatta seitsemäs
Atte Alanen sai kokea monenlaisia tapahtumia, kun Ralli SM -sarjan neljäs osakilpailu ajettiin Joensuun alueen hienoilla teillä. 22-vuotias kuljettaja aloitti Itärallin tarkalla ajolla, minkä jälkeen hän nosti vauhtinsa kilpailukykyiselle tasolle.
Mitsubishilla kilpaileva Alanen ja kartanlukija Pasi Hedman olivat kahden erikoiskokeen jälkeen sijalla 11, mutta sen jälkeen nuorukaisen EK-ajat olivat tiukasti heti kärjen takana.
"Päätin lisätä yritystä ja katsoa, että pysyykö auto penkkojen välissä. Ajaminen sujuikin hyvin kisan loppuun asti, mutta EK:lla 5 tuli ongelmia liian rajun hypyn seurauksena", Alanen raportoi.
"Nuoteissa oli merkittynä loivan nypyn kohdalle, että siihen ajetaan täysillä. Jälkeenpäin tajusin, että siihen olisi pitänyt sitoa vähän jarrulla. Auton tiedonkeruun mukaan vauhtia oli 197 km/h, kun lähdimme lentoon. Hetken aikaa auton ohjaamossa oli hiljaisia poikia, kunnes putosimme pahasti nokalleen alas."
Erikoiskokeen maalissa Lempäälän UA:n kuljettaja huomasi Lancerin keulan taipuneen reilusti ylös ja jäähdyttimen vaurioituneen.
"Nesteet vuotivat pihalle, mutta onneksi pääsimme huoltoon ja AKR-Sportsin mekaanikot korjasivat kilpurin kuntoon. Sen jälkeen jatkoin hyvällä yrityksellä myös kolme viimeistä pätkää. Menossa oli jo kunnollista ajamisen meininkiä."
"Loppukisan vauhtiin olen kovastikin tyytyväinen, kun ottaa huomioon kuljettajan kokemuksen ja auton kilpailukyvyn uudempiin kärkiautoihin verrattuna. Kahdella ensimmäisellä pätkällä tuli kärkeen eroa 44 sekuntia, kun sitä kuudella viimeisellä EK:lla kertyi yhteensä 42 sekuntia", Alanen jatkoi.
Talvikauden päättäneen Joensuun osakilpailun voittoon ajoi Juha Salo, joka oli seitsemänneksi lopussa noussutta Alasta 1.26 minuuttia nopeampi.