Facebook Twitter Email Pinterest

Toffe Dahlström keskeytti vaihdelaatikkovikaan

14.06.2010 / Toffe Dahlström keskeytti vaihdelaatikkovikaan

Kouvolan ympäristössä ajetussa SM O.K. Auto Rallissa aurinko ei juurikaan paistanut Ford Fiesta Sport Trophy -rallisarjan arvokkaista pisteistä ajaneelle sekä ennen kaikkea Suomen MM-ralliin valmistautuvalle espoolaiselle Toffe Dahlströmille. Ford Fiesta ST -ralliautolla kartanlukijansa Kari Kemppisen kanssa SM2-luokassa kilpaillut Dalhström joutui vaihteistovian seurauksena jättämään leikin kesken jo avauserikoiskokeen jälkeen.
"Ilman varoitusta noin 13 kilometrin kohdalla vaihteisto jumiutui kolmoselle, minkä seurauksena kisa jäi pakosti kesken. Huoltoon olisi ollut matkaa kaksi pitkää erikoiskoetta enkä halunnut rikkoa lisää vaihdeaskia, ja siksi päätimme jättää leikin kesken", Dahlström kertoo.

"Kieltämättä vieläkin harmittaa todella paljon, koska menohaluja niin meillä kuljettajilla kuin autolla tuntui paljon olevan. Kilpailu olisi ollut erinomainen harjoitus Suomen MM-rallia varten ja koska keskeytyshetkeen saakka myös tekemäni nuotti oli vallan mainio, on pettymys todella suuri", Dahlström jatkaa.

Koska ralleja ennen Suomen MM-rallia ei kotimaassamme ajeta, joutuu Dahlström hieromaan vauhtiaan testierikoiskokeilla.
"Suunnitelmissa onkin kilpurin huoltotoimenpiteiden jälkeen ajaa runsaasti, sillä muiden Fiesta Sport Trophy -kuljettajien kanssa on sovittu, että tuomme heinäkuun lopussa ajettavasta Suomen sorasirkuksesta kolmoisvoiton kotiin", Dahlström suunnittelee.

Lopputulokset SM O.K. Auto ralli, Fiesta Sport Trophy, top-3:
1. Jussi Kumpumäki
2. Atte Alanen, +2:49,6 sek
3. Raimo Kaisanlahti, +7:40,3 sek
---
kesk. Toffe Dahlström, vaihteisto

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa