Facebook Twitter Email Pinterest

Pinomäki flunssaisena SM2-johdossa niukasti

28.08.2010 / Pinomäki flunssaisena SM2-johdossa niukasti

SM2-luokan mestaruus ratkaistiin jo kesäkuun puolivälissä Kouvolan rallissa, mutta tuore mestari Kalle Pinomäki ei siltikään jättänyt SM-sarjaa kesken.
"Aamu näytti kyllä tosi vaikealta, sillä olen flunssassa ja ekalla pätkällä muutaman kilometrin jälkeen tuntui, että kaikki voimat ovat pois", tunnusti Pinomäki.
"Nyt olo on kuitenkin hieman parempi, joten eiköhän tämä tästä."

Pinomäki ajoi ykköselle 1,4 sekunnin pohjat ennen Jukka Korhosta, ja kakkoselle 2,3 sekunnin pohjat ennen Ville Hautamäkeä. Kolmosella Hautamäki oli nopein, mutta vain 0,5 sekunnin erolla Pinomäkeen.

Tilanne SM2-luokassa on kolmen pätkän jälkeen todella tiukka. Jukka Korhonen on kolmantena, ero Pinomäkeen on 6,8 sekuntia.
"Olen tullut omaa reipasta tahtiani, mutta varaa on kyllä vielä parantaa", tunnusti Korhonen.
"Kolmosella tuli hieman kohellettua siinä shikaanissa, ja jäin pohjista 2,7 sekuntia. Seuraavalla kierroksella hieman parannetaan, mutta yritän silti väistellä kiviä, jotta päästään maaliin."

Marko Mänty on kolmen jälkeen neljäntenä, 7,5 sekuntia Pinomäkeä perässä. Andreas Amberg on viides, vain 0,1 sekunnin päässä Männystä.
Andreas Amberg on koko kauden ilmoittanut tavoitteekseen nuorten suomenmestaruuden, ja tämä mielessä myrskyläläinen nuori mies myös aikoo lopun Vartti SM-rallista ajaa.
"Hyvin meillä on mennyt, olen oikein tyytyväinen", tunnusti Amberg.
Nuorten suomenmestaruudesta ajetaan siis SM2-luokan "sisällä", siihen voivat osallistua kuljettajat, jotka tänä vuonna täyttävät 25 vuotta.

Esapekka Lappi kuulosti huoltotauolle tullessaan jälleen pettyneeltä. Autokin oli hieman surkean näköinen, kun koko takapuskuri oli jäänyt matkalle.
"Nyt ei oikein kerkiä", manasi heinäkuussa armeijan harmaisiin astunut nuori mies.
Lappi on jäänyt Pinomäestä tässä vaiheessa 14 sekuntia, eli viisi ensimmäistä on vain 7,6 sekunnin sisässä, joten loppukisassa saattaa vielä tulla paljonkin muutoksia tuloslistaan.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa