Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnuselle epäonninen keskeytys

30.08.2010 / Jaro Kinnuselle epäonninen keskeytys

Kesäkauden ralleissa lupaavaa vauhtia esittänyt Jaro Kinnunen joutui nielemään suuren pettymyksen Ralli SM -sarjan kuudennessa osakilpailussa Keravan Vartti SM-rallissa.

Honda Civicillä kilpaileva Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen kellottivat hyvän ajan ensimmäisellä, lähes 20-kilometrisellä erikoiskokeella, kun kaksikko jäi pohja-ajasta 3,6 sekuntia.

Jarospeed-tiimin kilpailu päättyi kuitenkin epäonnisissa merkeissä toisella erikoiskokeella.
"Ajollisesti kilpailun alkuosa sujui hyvin, mutta tekemäni vaihdevirheen vuoksi auton kytkin petti. Luulin myös moottorin vaurioituneen, joten pysäytin auton kakkospätkällä", Kinnunen kertasi.
"Käynnistin moottorin hetken kuluttua, ja se oli kunnossa, mutta kytkin oli pois pelistä ja kisa päättyi siihen."

Keskeytyksen jälkeen Jaro Kinnunen siirtyi ajohaalarit päällä kolmannelle erikoiskokeelle, jonka puolivälissä hänen tiiminsä järjesti hienon VIP-tilaisuuden.
"Tarkoitus oli tavata tiimin vieraat iloisemmissa merkeissä vasta maalipaikalla, mutta tällä kertaa kävi näin", Jaro harmitteli.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa