Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM puhuttaa kuskeja ja kylänmiehiä

16.09.2010 / Ralli SM puhuttaa kuskeja ja kylänmiehiä

Ralli SM AKK-Motorsport ja Ralli SM -sarjan promoottori AKK Sports Oy avasivat viime viikon lopulla keskustelun sarjan mahdollisista sääntömuutoksista tulevalle kaudelle. Avauksella oli toivottu vaikutus, sillä keskustelu on ollut runsasta ja mielipiteitä joka lähtöön.

Keskusteluissa on esitetty vahvoja kannanottoja N-ryhmän autojen säilyttämisestä teknisesti nykyisellään, sen sijaan, että lähdettäisiin vapauttamaan niiden rakentelua FIN R 4WD -sääntöjen mukaisesti. Tähän olisi käytännössä tultu FIN R:n siirtyessä SM1-luokkaan.

Liiton perusteena N-ryhmän teknisten sääntöjen vapauttamiselle nimenomaan SM-sarjan puitteissa oli huoli N-ryhmän autojen tulevaisuudesta. FIA on jo useita vuosia tuonut pienemmissä kuutiotilavuusluokissa vahvasti esiin R-luokiteltuja autoja, ja nyt samantyyppistä R4-säännöstöä ollaan luomassa myös nelivetoisille turboautoille. Esityksessä R4-autot perustuvat luokiteltuihin osiin, joten autojen hinta voi olla varsin kallis.

Isoja N-ryhmän autoja valmistaa kaksi autonvalmistajaa: Mitsubishi ja Subaru. Mitsubishi on jo aiemmin tänä vuonna ilmoittanut, että Evo X jää viimeiseksi luokiteltavaksi N-ryhmän Lanceriksi - toki maailmahan voi aina muuttua. Subaru puolestaan on viime aikoina vahvasti liputtanut R4:n puolesta. Näin ollen puhtaat N-ryhmäläiset todellakin ovat katoavaa kansanperinnettä, josta meillä on siis ollut varmaa tietoa, toisin kuin jotkut ovat esittäneet.

Nykyisen taloudellisen tilanteen vallitessa on selvää, että uudet R4-autot tulevat olemaan useimmille liian kalliita. Samasta syystä taloudellisinta lienee kuitenkin pysyä nykyisessä N-ryhmässä, ja jättää niin tekninen säännöstö kuin sarjan luokkien sporttisäännöstökin ennalleen. Kaudelle 2011 lähdetään siis samoista asetelmista kuin tähänkin vuoteen.

Liitto ja sarjapromoottori haluavat tässä kohtaa kiittää kaikki sarjaan ilmoittautuneita kuljettajia mielipiteistään, ja toivovat, että nyt avattu keskusteluyhteys pidetään auki myös tulevan kauden aikana. Näin pääsemme ensi vuonna jo varhaisessa vaiheessa yhdessä pohtimaan, mikä on sarjan tulevaisuuden kannalta paras suunta tekniikan ja luokkien suhteen.

Lisätiedot:
lajipäällikkö Henrik Frank, etu.suku@autourheilu.fi, 040 534 9977
lajipäällikkö Jari Saario, etu.suku@autourheilu.fi, 0400 677 930
projektijohtaja Kai Tarkiainen, etu.suku@autourheilu.fi, 040 846 6766

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa