Facebook Twitter Email Pinterest

Kilpailijat ensimmäisellä tauolla

25.09.2010 / Kilpailijat ensimmäisellä tauolla

pieni-sm-lindroos.jpg

Joonas Lindroosin ja Jouni Lampisen tyylinäyte. Kuva: Marko Mäkinen
Aivan loistava sää siivittää kilpailijoita huimaan vauhtiin Ralli SM -sarjan päätöskisassa Hyvinkäällä. Kilpailijat ovat ajaneet nyt kolme erikoiskoetta, yhteispituudeltaan noin 27 kilometriä, ja ovat parhaillaan Vauhtipuiston huoltoparkissa, jossa on hieno tunnelma ja paljon väkeä, aurinkokin paistaa lähes täydeltä terältä.

Virolainen Ott Tänak oli nopein kaikilla erikoiskokeilla, ero kakkosena olevaan Juha Saloon on 6,2 sekuntia.
Ott Tänak ei kuitenkaan vaikuttanut mitenkään tyytyväiseltä tilanteeseen, vaan otsakurtussa kertoi, että kovempaa pitäisi mennä.
"En vielä oikein luota autoon. Pitäisi antaa mennä vaan", kertasi Tänak.
"Aiemmissa autoissani oli turbo, mutta tästä se puuttuu. Ajamisen tyyli on täysin erilainen."

SM1-luokan mestari Juha Salo ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ollut huolissaan tilanteesta.
"Tultiin kyllä se mitä luvattiinkin, eli niin kovaa kuin päästiin. Tosi liukasta kuitenkin oli, enkä suinkaan halua nyt valittaa lähtöpaikkaani", jutteli Salo.
"Jos en seuraavalla kiekalla saa eroa Tänakiin pienennettyä, sitten olen vähän huolissani", naureskeli rennonoloinen Salo.

Jarkko Miettinen on kolmen erikoiskokeen jälkeen kolmantena, ero Tänakiin on 8,6 sekuntia, Salo on 2,4 sekunnin päässä.
"Sössittiin tuolla Vauhtipuiston pätkällä, siitä tuli ainakin puolet tuosta erosta", pohti Miettinen, joka jäi EK:lla 3 Salon pohjista 1,8 sekuntia. Täsmälleen samaan aikaan kirjautti myös seitsemäntenä kisassa oleva Riku Tahko.
"Muuten ekan ja tokan pätkän ajat kyllä tyydyttivät."

Joonas Lindroos on kisassa neljäntenä, 17,4 sekuntia johtavasta Tänakista jo jääneenä.
"Vielä ei oikein päästy vauhtiin, mutta ihan ok on kaikki mennyt. Pirun liukasta vaan on pätkillä, heti kun menee urasta hieman sivuun, aikaa hukkuu tajuttomasti*", selvitti Lindroos.

Kuudentena on Kosti Katajamäki, joka suoraan myönsi, että ykköserikoiskoe meni ihan mönkään. Katajamäki jäi siellä pohjista 11,7 sekuntia ja edellä olivat mitalien kannalta pahimmat vastustajat sekä Lindroos että Miettinen.
"Ihan mönkään meni. Ruvettiin leikkimään noilla uusilla lukko-ohjelmilla, mutta sitten palattiin vanhaan takaisin. "
Ja se taisi hieman auttaakin, sillä Katajamäki oli kakkosella neljäs, 6,6 sekuntia hitaampana kuin Tänak. Lindroos jäi 0,2 sekuntia. Kolmosella, Vauhtipuiston 1,86 kilometrin pyörityksessä Katajamäki oli kolmas edellään pohjat ajanut Salo sekä Tänak.

Ari Vihavaiselta ei oikein huoltotauon parkissa vitsejä irronnut. Viidenneksi, kuudenneksi ja 11:nneksi ajanut Vihavainen paljasti myös syyn.
"Kytkin on hajalla. Saan auton just ja just startilla liikkeelle, mutta varmaan joudumme keskeyttämään, tässä taitaa olla liian vähän aikaa tehdä sille mitään."
Vihavaisen huolto sai kuitenkin auton kuntoon, ja mäntyharjulainen pääsi sittenkin takaisin reitille.

Riku Tahko on kolmoserikoiskokeen jälkeen kahdeksas, ero kärkeen 33,8 sekuntia. Marko Kakko uudella autolla oli ykkösellä seitsemäs, kakkosella yhdeksäs ja kolmosella kahdeksas. Paljon kommenttia ei Kakolta nytkään herunut.
"On tää, kuule, vaikeeta ...."

Mika Hirvikangas on yhdeksäntenä uuden kartanlukijansa kanssa . Kokenut Lasse Hirvijärvi lukee täällä Hirvikankaalle nuotteja.
"Halusin nähdä, onko sillä vauhtiin vaikutusta. Vielä en osaa tätä sanoa, on vasta kolme pätkää ajettu", jutteli ensimmäistä kauttaan nelivetoisissa ajava Hirvikangas.

Tommi Luostarinen on kymmenes. Huoltoon ajaessaan Luostarinen kertoi, ettei juurikaan mitään "tilanteita" ole matkan varrella ollut.
"Iskarisäädöt on pielessä, ja kolmosella mentiin leveäksi niin, että takapuskurikin lähti irti", kertasi Luostarinen.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa