Kakon Subaru.kokeilu päättyi keskeytykseen
Marko Kakko ei onnistunut puolustamaan edellisen SM-osakilpailun voittoa Hyvinkäällä ajetussa kauden päätösrallissa. Koskelainen joutui keskeyttämään viiden erikoiskokeen jälkeen. Kakko ja kartanlukija Panu Plosila kilpailivat Tommi Mäkinen Racingin Subarulla. Pienestä ajovirheestä seurannut tekninen vika päätti kisan.
"Tulin mutkaan vähän liian leveällä linjalla, ja kun käänsin sisälle, etupyörä löysi jonkin kiven tai siltarummunpään ja tukivarsi vääntyi. Sinne jäätiin pätkälle", Kakko selvitti.
Kakon debyyttikilpailu Subarulla oli hankala. Keskeytyshetkellä hänen nimensä löytyi tuloslistan sijalta yhdeksän.
"Auto oli todellakin aivan erilainen kuin Keravalla ajamani Ford. Ei oikein löytynyt luottoa autoon eikä omaan ajamiseen. Oli tosiaan äärimmäisen vaikea päiv", Kakko harmitteli.
Hyvinkään osakilpailu päättyy sunnuntaina. Yhdeksän erikoiskokeen kilpailua johti suomenmestaruuden jo varmistanut Juha Salo. Kakko oli ennen päätösosakilpailua SM-sarjan kuudentena, ja hänellä oli vielä ohut sauma SM-pronssiin.