Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäen ennätysjahti päättyi keskeyteykseen

26.09.2010 / Kalle Pinomäen ennätysjahti päättyi keskeyteykseen

Kalle Pinomäki lähti tekemään historiaa Hyvinkäällä ajetussa rallin SM-sarjan päätöskilpailussa. Turkulainen Renault Clio -kuski oli varmistanut kaksivetoluokan suomenmestaruuden jo kesäkuussa, ja nyt hänellä oli mahdollisuus voittaa kaikki kauden osakilpailut. Valitettavasti voittoputki jäi kuuteen, sillä Hyvinkäällä Pinomäen ja kartanlukija Matti Kaskisen nimi piirrettiin keskeyttäneiden listaan erikoiskokeella kuusi.
"Oikealle kääntyvä mutka, perä lähti irti, ja sinne se kopsahti johonkin. Minun puolelta takapyörä taittui alle ja oli pakko keskeyttää. Rengas ei oikein pitänyt, mutta ei tämä renkaan vika ollut. Ihan oma ajovirhe ja sillä selvä. Kai tämä taisi olla sitten se tilastokeskeytyksen paikka. Olihan tämä kausi tähän asti mennytkin kuin elokuvissa", Pinomäki mietti.

Ennen keskeytystään Pinomäki oli kellottanut erikoiskokeelle 4 nopeimman ajan, ja oli aloittamassa vahvaa kiriä kilpailun kärkeen. Muuta ohjelmaa oli mahtunut jo matkaan sen verran, että neljän erikoiskokeen jälkeen Pinomäki oli kolmantena 8,1 sekuntia johtaneesta Esapekka Lapista jääneenä.
"Ykkösellä oli muutama todellinen happipaikka ja kakkosella vedettiin vähän puskaan ja peruuteltiin. Erikoisen vaikealta tuntui ajaminen. Aika kylmällä torpparinasvaltilla, jossa oli vähän irtosoraa pinnassa, rengas ei toiminut yhtään", Pinomäki sano.

Kaksivetoisten SM2-luokan johtoon erikoiskokeen 8 jälkeen oli noussut Marko Mänty. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa