Facebook Twitter Email Pinterest

Jouni Lampinen lopetttaa ralliuransa

28.09.2010 / Jouni Lampinen lopetttaa ralliuransa

Joonas Lindroosille viisi kautta nuotteja lukenut Jouni Lampinen ilmoittaa lopettavansa ralliuransa. Syynä isoon päätökseen on työn ja harrastusten viemän ajan yhteensovittaminen. Ex-kartturin jälkikasvulla alkaa edetä ura enduron puolella ja Jouni haluaa olla täysillä tukemassa poikansa eteenpäinviemistä.
"Aika ei yksinkertaisesti riitä, ellei jotain karsi pois. Nyt on sopiva hetki lopettaa ralli, kun on viisi kultamitalia kartturin uralta. Lisäksi Suomessa ralli ei enää oikein anna "sitä jotain" eikä mahdollinen ulkomaille eteneminen ole minun juttuni", selvittää Jouni päätöksensä taustoja.

Jouni Lampinen luki Joonakselle nuotteja vuoden 2006 maaliskuisesta Pohjola-rallista lähtien. Ralliuraa on nyt takana 24 vuotta. Ensimmäisen kultamitalin Jouni voitti vuonna 1998 Hannu Jokisen kartturina. Tuolloin SM-hopealle ajoi Juha Salo. Loput neljä ovat tulleet Joonaksen kartturina vuosina 2007-2010.

Uusi kartturi ja ensi vuoden kuviot ovat Joonaksella vielä suunnitteluasteella.

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa