Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Vainionpäällä tapahtumarikas kisa

01.02.2011 /

Rovaniemellä 28.-29.1. kaasuteltiin Rallin SM -sarjan ensimmäinen ja toinen osakilpailu Arctic Lapland Rally. PJ-Racing lähti kilpailuun kovin odotuksin. Kalustona oli perusteellisesti kunnostettu FinR -uokiteltu Honda Civic Type-R.

Kilpailu käynnistyi perjantaina puolenpäivän jälkeen Mäntyvaaran raviradalla järjestetyllä yleisöerikoiskokeella. Siellä olimme viidenneksi nopeimpia jääden 3,4 sekuntia EK:n pohja-ajasta. Päivän ensimmäinen metsä erikoiskoe Aittajärvi (23,18 km) tuli osaltamme hyvin seitsemään kilometriin asti. Siellä auto otti ojanpenkasta mojovat pomput, mutta onneksemme kuljettaja sai auton pysymään tiellä.

Luulimme, että jotain särkyi, minkä vuoksi tulimme pari kilometriä nätisti tunnustellen. Pätkän
loppu tuli hyvin, jäimme pohja-ajasta kuitenkin 13,9 sekuntia. Kolmannella erikoiskokeella hyvin tulleen alun jälkeen jouduimme ajamaan edellämme lähteneen auton jäljessä noin viisi kilometriä ennen kuin pääsimme ohitse. Neljäs erikoiskoe oli (32,40 km) pitkä Hanhikoski, jossa oli runsaasti kiviä esillä. Lähdimme sinne auto ehjänä -asenteella. Vähän turhankin varovasti tulimme, mutta silti öljypohja halkesi. Onneksemme vuoto oli pieni ja pääsimme ajamaan vielä 100 km siirtymää ja Mäntyvaaran yleisöerikoiskokeen. Mäntyvaaraan ajoimme toiseksi nopeimman ajan jääden 0.4 sekuntia pohja-ajasta.

Mäntyvaaran jälkeen oli 45 minuutin iltahuolto, jossa pojat pistivät Printsportin konsteilla auton
kuntoon lauantaita varten. Perjantain jälkeen olimme SM2-luokassa neljäntenä, josta oli hyvä
jatkaa lauantaille.

Lauantaiaamun ensimmäinen erikoiskoe oli Jyrhämäjärvi (29,89 km). Olimme kasivetoluokan
kuljettajista hereillä kaikista parhaiten. Onnistuimme ajamaan meidän ensimmäisen SM-sarjan pohja ajan. Marko Mänty oli toiseksi nopein jääden 1,7 sekuntia. Toisella erikoiskokeella Siikakämässä (28,50 km) olimme viidenneksi nopeimpia, 8 km ennen maalia autosta katkesi pakoputki, joten meteliä autossa riitti niin auton sisälle kuin yleisölle.

Lauantain kolmas erikoiskoe oli Mäntyvaara, jonka jälkeen huoltopojat pistivät taas autoa "nippuun". Huollon jälkeen oli vielä edessä Heinunkierto (23,40 km), jonne lähettiin tyrkkäämään kaikki tai ei mitään -periaatteella. Siellä onnistuimme ajamaan toiseksi nopeimman ajan, jääden pohja-ajasta vain 2.9 sekuntia, joka on 0,12 s/km.

Rallin viimeinen pätkä oli erikoisen pitkänä ajettu Ristilampi (46 km). Olimme viidenneksi nopeimpia jääden EK-pohja-ajasta 36,4 sekuntia. Ristilammella onnistuimme ajollisesti hyvin, mutta epäonneksemme EK:lla jouduimme ohittamaan kolme edellä lähtenyttä, perässä
ajellessa ja ohituspaikkaa kytätessä kului todella paljon aikaa.

SM-sarjan seuraava osakilpailu, Vaakuna-Ralli ajetaan 18.-19.2. Mikkelin ympäristössä. Arctic Rallista saatujen onnistumisten perusteella odotamme kilpailua luottavaisin mielin.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa