Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Gardemeisterkin Kouvolassa

03.03.2011 /

TapioSuominen&ToniGardemeister.jpg

Valkealainen Toni Gardemeister, 35, osallistuu viikonloppuna ralliautoilun SM-sarjaan ja haastaa kanssakilpailijansa Suomi Cupin kilpailussa. Lauantaina Kouvolan ympäristössä ajettavan SM O.K. Auto -rallin reitille Gardemeister lähtee 13:nentena kuljettajana hyvän ystävänsä Riku Sepän rakentamalla, mutta jo hieman tekniikaltaan vanhentuneella Mitsubishi Lancer Evolution VI FIN-R viritteisellä ralliautolla.

Gardemeister ja kartanlukija Tapio Suominen ovat testanneet autoa noin 30 kilometrin verran ja kuumeisesti odottavat lähtölipun heilahdusta.
"Edellisen kerran olen SM-sarjassa ajanut vuonna 2004, kun Tampereen osakilpailussa Skodan tehdaskuljettajana valmistauduin Neste Oil Ralliin. Vaikka nyt kilpailen SM-sarjan yhteydessä ajettavassa Suomi Cup -sarjassa, mittaan samalla vauhtiani SM-kärkimiehiin nähden", Gardemeister kertoo.

"Kotikilpailussani päättyy myös kolmen vuoden tauko piikkipyörillä ajettavissa ralleissa. Edellisen kerran lumipinnalla olen ajanut Ruotsin MM-rallissa, jossa kilpailin Suzukin tehdaskuljettajana."

SM O.K. Auto -ralli käynnistyy lauantaina klo 10 keskuspaikkanaan Tykkimäen Moottorirata Kouvolassa. Maaliin ensimmäistä kilpailijaa odotetaan noin klo 17. Gardemeister ja Suominen kilpailevat rallissa numerolla 70.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa