Facebook Twitter Email Pinterest

Vetomiehet mukaan Lapualle ja Keravalle

21.04.2011 /

Ralli SM

Neste Oil Rallin yhteydessä vuosina 2004-2007 ja 2009 sekä Lahti Historic Rallin yhteydessä vuonna 2008 on järjestetty erillinen Vetomies-kilpailu kuljettajille, jotka kilpailevat F-ryhmän kalustolla. Kansainvälisten luokkien jälkeen reitillä esiintyneiden F-ryhmäläisten kilpailu oli yksipäiväinen, noin 100 ek-kilometrin ralli. Kilpailun voittajasta kruunattiin ko. kauden Vetomies.

Tällä kaudella Vetomies 2011 -kilpailu järjestetään kahden osakilpailun sarjana Ralli SM -osakilpailujen yhteydessä Lapualla POPPankki SM -rallissa 11.6. sekä Keravalla sarjan päätöskilpailussa syyskuun 17. päivänä. Sarjasääntöjen lisämääräyksessä 3/2011 on täsmennyksenä mainittu, että Ralli SM -sarjan kilpailuissa luokassa SC6 ajavat myös Vetomies-kilpailun säännöissä sallitut autot.

"Vetomies-kisalla on hyvä kaiku Neste Oil Rallin parista ja titteliä on F-ryhmän kuskien keskuudessa arvostettu. Kun Vetomiehet viime vuonna jouduttiin aikataulusyistä jättämään pois Neste Oil Rallista ja tänä vuonna mukana on Lahti Historic Rally, haluttiin hyvää tapahtumaa kuitenkin pitää hengissä Ralli SM-puitteissa", sanoo projektijohtaja Kai Tarkiainen AKK Sports Oy:stä.

Vetomies-sarjassa voi käyttää SC6-luokan mukaisia F-ryhmän autoja sekä ryhmän N sääntöjen mukaisia Honda Civic Type R (EP3) -autoja, luokitustodistuksen numeroltaan N-5646. Näillä Hondilla saavat kilpailla luokassa SC6 vain kilpailijat, jotka eivät ole ilmoittautuneet vuoden 2011 Ralli SM -sarjaan.

Sarjaan rekisteröidytään KITI-järjestelmän kautta. Sarjan ilmoittautumismaksu on 123 euroa (sis. alv:n), lisäksi kilpailijat maksavat normaalit kilpailujen ilmoittautumismaksut. Sarjapisteisiin ovat oikeutettuja kuljettajat, jotka ovat ilmoittautuneet sarjaan ja maksaneet ilmoittautumismaksunsa sen osakilpailun ilmoittautumisajan puitteissa, josta pisteiden keruun haluavat aloittaa. Pistelasku suoritetaan Ralli SM -
sarjasääntöjen mukaisesti.

"Toivottavasti Vetomies-tittelin vetovoima puree myös Suomi Cupissa, ja tittelitaistelu jonain vuonna palaa vielä mukaan Jyskälään", sanoo Tarkiainen.

Vetomies 2011 -sarjan voittaja saa palkintopokaalin lisäksi 3000 euroa, toiseksi sijoittunut kuittaa esinepalkinnon lisäksi 1500 euroa ja kolmannelle on luvassa esinepalkinto sekä 500 euroa.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa