Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo voitti kesäkauden avauksen

15.05.2011 /

Ensimmäiset rallin SM-sarjan kesäkauden pisteet olivat tänään jaossa Hämeenlinnassa. Nelivetoisten luokkajohdossa kilpailuun lähtenyt Juha Salo jatkoi kartanlukijansa Marko Salmisen kanssa voittoputkeaan ottaen hämäläisteiltä kauden neljännen ykkössijansa. Rallin kakkoseksi kiirehtinyt Matti Rantanen jäi Salolle 4,0 sekuntia.

Ralli ajettiin normaalista poikkeavalla konseptilla. Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta mentiin samalla, reilun viiden kilometrin mittaisella tiellä ja ennen huoltoa ajettiin vielä lyhyt asfalttipätkä. Salolla riitti heti rallin alkajaisiksi tilanteita.
"Päivän sana tuntui olevan, että mennään poikittain. Ensimmäiset pätkät olivat liukastelua. Liippejä tuli, kun tiellä oli paljon kuivaa irtohiekkaa. Ennen asfalttipätkän alkua jouduimme odottelemaan puolisen tuntia, minkä aikana renkaat ehtivät jäähtyä täysin. Sillekin pätkälle mahtui hetki, joka maksoi aikaa", hallitseva mestari kertasi.

Salo ja Salminen olivat tauolle tullessa 4,3 sekuntia Rantasta karussa.
"Kisa varsinaisesti alkaa vasta tästä, kun edessä on vielä yli puolet ek-kilometreistä", Salo otaksui huollossa.

Rallin päättäneet erikoiskokeet kurvailtiin niin ikään samalla, reilun kahdeksan kilometrin pätkällä. Salo ja Salminen eivät antaneet vastustajilleen mahdollisuutta lähestyä, vaan kellottivat viimeistä edelliselle ek:lle pohja-ajan 2,5 sekunnin erolla Rantaseen.
"Loppupätkät tulivat hyvin, vaikka liukkaus jatkui sielläkin. Viimeisellä emme nähneet enää tarvetta rypistää ihan maksimilla", Salo sanoi.

Mitsubishi-kaksikko ajoi rallin vajaat 29 kilometriä 4,0 sekuntia Rantasta nopeammin. Voitosta Salo kartutti pistesaldoaan täysillä pisteillä, mikä vahvisti myös karkkilalaisen asemaa sarjan johtopaikalla.
"Päivä meni kuten oli suunniteltu. Joitain tilanteita reitin varrelle mahtui, mutta ne selvitettiin ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen", kartturi Salminen totesi.

Seuraava osakilpailu ajetaan Lapualla 11. kesäkuuta.
"Tästä tilanteesta on hyvä jatkaa Lapualle. Hämeenlinnasta saadut pisteet helpottivat sen verran, ettei tarvitse ihan veitsi kurkulla kautta jatkaa."

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa