Facebook Twitter Email Pinterest

Eskelinen tuskaili jarrutuspaikkojen kanssa

12.06.2011 /

Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 38, jatkoi kiireistä moottoriurheilukesäänsä Lapuan SM-rallissa ja saavutti minimitavoitteensa
eli SM-pistepussin karttumisen. Silti kahdeksas sija jätti karvaan maun.

Neljä erikoiskoetta ja noin 100 erikoiskoekilometriä sisältänyt rallireitti tarjosi Eskeliselle ja muille ralliautoilun SM-sarjan
kuljettajille kovavauhtisia ja luonteeltaan toisistaan erilaisia pikataipaleita. Huippuvauhtisten ja yllättäviä peltomutkia sisältäneiden
monenkuntoisten sorateiden vastapainoksi rallin järjestäjä oli sisällyttänyt reitille myös useita asfalttiosuuksia, jotka olivat
suomalaisille ralliautoilijoille hieman vieraampi käsite. Oman lisänsä kilpailuun toi ilmojen herra, joka helli niin kilpailijoita kuin katsojia +32 lämpöasteen ja erikoiskokeilta nousseiden pölyseinämien turvin.

Eskelinen starttasi rallipäivään toiveikkaana, mutta avauserikoiskokeella sattuneet ajovirheet jarrutuksissa söivät suoritustason lisäksi itseluottamusta. Epävarmuus jarrutuspaikkojen kanssa suisti PrintSport Racingin Mitsubishi Lancer Evolution X RS -ralliautolla ajaneen Eskelisen ja kartanlukija Arto Kapasen kerran ulos rallireitiltä ja näin kilpailuaikaa kului pellolla pyöriskelyyn. Koko rallin aikana Eskelinen ei saanut jarrutuksien askelmerkkejä kohdalle ja aikaero kärkimiehiin nähden venyi yli kahteen minuuttiin.
"Vauhvuuteni eli hitaiden risteyksien ja peltovinkkeleiden ajaminen koitui kohtalokseni. Yli 200 km/h:n vauhdista kun jarrutetaan ykkös- tai kakkosvaihteelle ja ajetaan mutka, jota seuraa 200-300 metrin suora, on jarrutuspaikan osuttava kerralla oikein. Nyt kun ensimmäisellä erikoiskokeella missasin muutaman jarrutuspaikan ja mm. kävin pellolla, katosi luottamus kilvanajoon enkä sitä punaista lankaa enää löytänyt", Eskelinen tuskasteli.

"Kahdeksas sija on ihan OK, mutta ajallisesti tulos ei ole tavoitteiden mukainen. Hymyilyttäisi, jos olisin kahdeksannen sijan saanut ajamalla enkä lahjana", viittasi Eskelinen kärkimiesten dramaattisiin keskeytyksiin.

Lapuan SM-rallin voittoon nousi koko kilpailun kolmannesta sijasta ajanut Ari Vihavainen. Eskelisen tapaan Vihavainen sai voiton lahjana, kun ralliautoilun kuusinkertaisen suomenmestarin Juha Salon ralliauto tuhoutui kolmannen erikoiskokeen jälkeisessä voimakkaassa palossa ja uransa ensimmäisessä SM-osakisavoitossa kiinni ollut Matti Rantanen joutui luopumaan voittokamppailusta bensatankin rikkoontumisen seurauksena.

Rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun puolivälissä Keravan ympäristössä. Sitä ennen Eskelinen kilpailee
rata-autoilun GT3 EM-sarjan Espanjan, Ranskan ja Ukrainan osakilpailussa sekä useasti maailman parhaimmaksi MM-rallissa valitussa Suomen osakilpailussa.
"Seuraava kilpailu minulla on heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Espanjassa ajettava GT3 EM-sarjan osakilpailu. Nyt vedetään hetki henkeä ja kerätään keskittymistä tuleviin koitoksiin kuten kotimaiseen
sorasirkukseen, Suomen MM-ralliin", Eskelinen suunnittelee.

Lopputulokset Lapuan SM-ralli 11.6.2011: SM1-luokka:
1. Ari Vihavainen & Antti Piira, Mitsubishi Lancer Evolution X RS, 48:40,0
2. Joonas Lindroos & Pasi Kilpeläinen, Subaru Impreza WRX STi, + 5,3 sek
3. Riku Tahko & Markus Soininen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS; + 9,8 sek
---
8. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Mitsubishi Lancer Evolution X RS,
+ 2:02,3 sek

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa