Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo karkasi mestaruuteen

18.09.2011 /

Rallin SM-sarjakausi päättyi Mitsubishi-kuljettaja Juha Salon ja kartanlukija Marko Salmisen juhlaan. Autokunta jätti Keravalla ajetussa finaalirallissa Joonas Lindroosin taakseen ja varmisti kilpailun toisella sijallaan nelivetoisten SM1-luokan suomenmestaruuden. Karkkilan UA:n Salolle mestaruus on jo kuudes. Noormarkun UA/MK:a edustavalle Salmiselle sen sijaan ensimmäinen laatuaan.
"Edelleen maistuu yhtä hyvältä. Rakennetaan uusi auto ensi kaudelle ja sillä sitten jälleen mestaruusjahtiin. Nälkää riittää, ei se mihinkään häviä", Salo vakuutti.
"Mestaruutta haettiin ja se tuli. Kausi on ollut hieno, kun katsoo kokonaisuutta. Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen", Salminen sanoi tuoreeltaan kilpailun maalissa.

Salo johti sarjaa vain yhden pisteen turvin ennen Keravan osakilpailua. Ennakkoasetelma oli selkeä. Kumpi kuljettajista Salo - Lindroos olisi vahvempi rallin 11 erikoiskokeella, tarttuisi myös mestaruuspokaaliin. Salo ja Salminen tekivät vakuuttavaa jälkeä jo heti rallin alkajaisiksi. Mitsubishi Lancer EVO X R4 -autoa kipparoinut kaksikko oli rallin puolivälissä ottanut kaulaa Lindroosiin jo 19,5 sekunnin verran. Yleiskilpailussa Salo oli toisena 3,9 sekuntia Jarkko Nikaraa perässä.
"Seurasimme Joonaksen aikoja alusta lähtien. Tänään yleiskilpailuvoitto ei ollut tähtäimenä, joten Nikara sai mennä", Salo valotti.

Salo ja Salminen ajoivat taktisesti viisaasti myös kilpailun loput kuusi erikoiskoetta. Lindroos pysyi tiiviisti takana. Viimeisen lyhyen asfalttipikataipaleen jälkeen Mitsubishi-parivaljakon mestaruusmarginaaliksi kirjattiin 25,3 sekuntia. Salo ja Salminen sijoittuivat Nikaran jälkeen kilpailussa toiseksi. Lindroos oli kolmas.
"Tänään oli passailupäivä. Ajoin aika varovasti koko ajan ja yritin kontrolloida, ettei tulisi tehtyä hölmöjä virheitä. Ei se helppoa ollut. Puhtaasti tuli yhtä pitkäksi mennyttä mutkaa lukuun ottamatta. Autossakin oli muutamia sellaisia juttuja, mitä olisi pitänyt kokeilla muuttaa, mutta niitä haetaan nyt sitten ensi vuodelle lisää paikoilleen", Salo kertasi.

Autokunta otti kauden seitsemästä rallista 4 voittoa, kakkos- ja nelossijan. Lapualla ralli päättyi keskeytykseen auton tuhouduttua täysin tulipalon seurauksena.
"Tämä vuosi piirtyy muistiin osittain Lapuan tapahtumista johtuen. Paljon alempana ei voi käydä kuin silloin, kun autosta ei ollut mitään jäljellä. Siitä auto kasattiin taas kuntoon ja saimme kaudelle tällaisen lopputuloksen, joten hyvältähän se tuntuu", Juha sanoi.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa