Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM 2012 Sarjasäännöt julkaistu

05.10.2011 /

Ralli SM -sarjan tulevan kauden sarjasäännöt on julkaistu. Suurimmat muutokset koskevat luokkajakoa, pistelaskujärjestelmää sekä rengassääntöjä.

Ralli SMRalli SM -sarjan kilpailijat pääsevät ajoissa suunnittelemaan seuraavan kauden ohjelmaansa tuoreiden sääntöjen perusteella. AKK-Motorsportin hallitus hyväksyi sarjasäännöt 27.9. kokouksessaan, sarjatyöryhmän esityksen pohjalta. Hyväksyttyihin sarjasääntöihin pääset tästä linkistä (PDF).

Sarjasääntöjen muutoksista on keskusteltu vilkkaasti jo ennen niiden julkaisua ja lopullista muotoa. Jo kesäkuun kokouksessa päätettiin uudesta luokkajaosta ja lähtijöiden määrään perustuvasta pistelaskutavasta.

Tämä onkin johtanut melkoisiin spekulaatioihin, kun kilpailijat pelkäävät luokkavalinnan vaikuttavan liikaa mestaruuden lopulliseen kohtaloon. Ensi kaudellahan pisteitä jaetaan siis kaksi- ja nelivetoisissa, kahdessa eri luokassa molemmista. Kauden päätteeksi julistetaan kaksi mestaria, yksi kaksivetoisissa ja yksi nelivetoisissa.

- Toki olemme tätä keskustelua seuranneet ja yhteydenottojakin on tullut varsin runsaasti. Mielestäni sarjasääntöjen laskentakaavan pohjalta on kuitenkin odotettavissa varsin tasainen sarja niin neli- kuin kaksivetoisissakin, lisäksi yleiskilpailupisteet vielä antavat mahdollisuuden tasata tilannetta. Ja nopeat pärjää aina, sanoo rallin lajipäällikkö Henrik Frank.

Frankin mielestä epäilijöiden kannattaisi tutustua Rally Trophyn pistetaulukkoon. Siitä käy melko hyvin ilmi, että vaikka kahden luokan osallistujamäärät ovat varsin erilaiset, on taulukon kärjessä kuljettajia molemmista luokista - varsinkin kun huomioi keskeytysten vaikutukset kokonaispisteisiin.

- Olisi tietysti toivottavaa, että kalustovalinnat tulevalle kaudelle tehtäisiin muilla perusteilla, kuin spekuloimalla pistemääriä eri luokissa. Varsin mielenkiintoisia huhuja uusista autoista onkin ollut liikkeellä, joten Ralli SM -sarjan kiinnostavuus ei ainakaan sen puoleen ole vähenemässä, toteaa sarjapromoottori Kai Tarkiainen AKK Sportsista.

Mustat ja pyöreät

Ralli SM -sarjan ja Pirellin yhteistyö päättyy tämän vuoden loppuun. Uudessa yksityyppirengassopimuksen kilpailutuksessa ei AKK:n hallituksen mielestä löydetty hyväksyttävää, kilpailijoiden etuja tyydyttävää ratkaisua, joten rengas päätettiin vapauttaa. Niinpä ensi kaudella palataan muutaman vuoden takaiseen asetelmaan, jossa rengasmerkkien keskinäinen kilpailu on osa rallia, samoin "tiimikuskit" ja rengastestit.

- Toivotaan, että kärkikuskeillakin pysyy renkaiden suhteen järki kädessä, eikä kustannuksia päästetä omalta osalta karkaamaan varautumalla laajalla rengasarsenaalilla kaikkiin mahdollisiin olosuhteisiin, sanoo Tarkiainen. - Renkaiden määrissä rajat pysyvät toki ennallaan, joten kustannusnousut tulevat varautumisen ja testaamisen kautta, sekä mahdollisen renkaiden markkinahintojen nousun kautta.

Ralli SM -sarjan ilmoittautuminen alkaa AKK:n lisenssikaupan avauduttua joulukuun alussa.

Lisätietoja: sarjapromoottori Kai Tarkiainen, kai.tarkiainen@autourheilu.fi, 040 8466 766

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa