Facebook Twitter Email Pinterest

"""Nuoriso-osasto"" vastasi odotuksiin"

14.01.2012 / """Nuoriso-osasto"" vastasi odotuksiin"

p-akk-lappi.jpg

Esapekka Lappi kertoi hakevansa Riihimäeltä ensisijaisesti uuteen autoon tuntumaa. Tänään se riitti jopa voittoon.

Ralli SM -sarjassa 2000-luvulla jo kuusi suomenmestaruutta ajanut Juha Salo joutui tänään tiukoille kauden avaavassa Riihimäki-rallissa. Melko selvästi menneinä vuosina SM-sarjaa dominoinut, helmikuussa 36 vuotta täyttävä Salo ja parikymppiset Esapekka Lappi, Mikko Pajunen ja Jukka Korhonen saivat aikaan melkoisen jännitysnäytelmän, kun kärkikuljettajien erot pyörivät vain muutamissa sekunneissa.

Muutaman päivän päästä 21 vuotta täyttävä, Lahden Urheilukoulussa parhaillaan asepalvelustaan suorittava Lappi ei millään lailla lähtenyt mukaan voittohehkutuksiin ennen kisaa. Mies piti hyvin viilipyttymäisen ilmeensä ja vähätteli tilannetta.
"En vielä tässä vaiheessa kautta lähde mistään voittamisesta puhumaan, mutta kesään mennessä on jo pakko voittaa osakilpailuja", sanaili Lappi ennen kisaa.

Kun Lappi tänään toisen erikoiskokeen jälkeen otti johtopaikan Salolta 8,8 sekunnin turvin, kansa kohahti. Huima suoritus, tuumattiin tulosluetteloa lukiessa. Sama tahti jatkui tästä eteenkin päin. Vaikka AKK:n huippuvalmennustiimissä Lapin kaverina oleva Mikko Pajunenkin onnistui uudelle nelivetoisella autollaan pohja-aikaan kolmoserikoiskokeella, alkoi jo hieman suuremmanluokan yllätys rakentua. Lappi kuitenkin piti johtopaikkaa myös nelosen jälkeen. Salo onnistui tänne ajamaan pohjat, mutta Lappi sinnitteli johdossa 9,1 erolla Saloon.

Kisa menikin jännäksi, kun Salo viidennellä erikoiskokeella ajoi pohjat, ja Lappi olikin vasta neljäs, 10,4 sekuntia perässä. Edelle ehtivät Mikko Pajunen 7,3 sekuntia ja Joni Nikko 10,1 sekuntia hitaampana.
"Lipsahti vähän ojaan. Onneksi siellä ei ollut penkassa mitään vastassa, vaan päästiin takaisin tielle, aikaa siinä vähän tuhraantui", selvitti Lappi pätkän maalissa.

Mikko Pajunen ei päästänyt Lappiakaan helpolla, vaan oli 1,7 sekunnin erolla miestä nopeampi kuutoserikoiskokeella. Salo oli tässä vaiheessa yleiskilpailussa kakkosena Lappia kaksi sekuntia perässä. Lappi ei hellittänyt viimeisilläkään pätkillä, Salo jäi viimeistä edellisellä Lapista kaksi sekuntia lisää, joten kun viimeiselle erikoiskokeelle lähdettiin, eroa Lappi johti neljällä sekunnilla.
"En seuraa kenenkään muiden ajoa. Ihan sama kuka tämän rallin voittaa, pääasia, että olen omaan suoritukseeni tyytyväinen ja saan uuteen autoon lisää tuntumaa. Mutta olen totta kai tosi tyytyväinen, että voitto tuli jo nyt. En olisi kyllä uskonut", jutteli Lappi maalissa.

Voittamaan tottunut Juha Salo vaikutti hieman pettyneeltä, vaikkei halunnut tätä myöntää.
"Tiesinhän minä, että nämä nuoret menevät kovaa. Kyllä minäkin yritin tulla sen mitä pääsin. Ehkä jotain merkitystä oli ekana autona ajamisesta, mutta en siitä mitenkään valita. Tänään oli tällainen päivä. En itse pystynyt täysipainoiseen suoritukseen. Kun kisan alussa ei oikein lähtenyt kulkemaan, vei se vähän sitä terävintä terää, täytyy myöntää", tilitti Salo.

Samalla lailla kuin Lapilla oli nappisuoritus, hyvä oli myös Mikko Pajusen kolmas sija. Ei ole Pajusellakaan paljoa nelivetokokemusta alla. Nyt Tommi Mäkinen Racingin ylläpitämä nelikko vei jyväskyläläistä tyylikkäästi koko päivän. Eroa Lappiin jäi vajaan 100 EK-kilometrin jälkeen 28,3 sekuntia.
"Viimeistä edellisen pätkän puolivälissä vaihdekeppi katkesi. Ei se ajaminen sen jälkeen ihan täydellisesti onnistu, sillä sellaisen parin sentin nysän kanssa vaihtaminen on hankalaa", näytti Pajunen "väsähtänyttä" vaihdekeppiä.
"Yritin pitää viitostakin päällä niin pitkään kuin mahdollista, mutta siitä alkoi seurata pieniä tilanteita. Ei ollut helppo juttu, mutta olen toki tosi tyytyväinen kolmanteen sijaan", myönsi Pajunen.

AKK:n valmennusryhmän kolmas jäsen, nilsiäläinen Jukka Korhonen oli viides, eroa kärkeen kertyi 1.10,9. Joni Nikko, joka piti viime vuoden paussia Ralli SM -sarjasta, ajoi myös loistavan kisan sijoittuen neljänneksi 1.02,2 sekuntia Lapille hävinneenä.

Tuloksia:
SM1-luokka Nelivetoiset:
1) Esapekka Lappi-Janne Ferm PiekUA/FCDA Ford 51.47,0; 2) Juha Salo-Marko Salminen KaUA/NoorUA/MK Mitsubishi + 12,9; 3) Mikko Pajunen-Kaj Lindström JyvUA/FCDA Subaru + 28,3; 4) Joni Nikko-Jarno Ottman LaihUA/JMU + 1.02,2; 5) Jukka Korhonen-Mikael Korhonen NilUA/EspooUA Mitsubishi + 1.10,9; 6) Jussi Tiippana-Henri Arpiainen MikUA Mitsubishi + 1.27,0; 7) Ari Vihavainen-Antti Piira HeiUA/SatUA Mitsubishi + 1.33,1; 8) Kari Ali-Rantala-Ossi Lehtonen RiiUA Mitsubishi +3.03,3; 9) Riku Tahko-Markus Soininen EspooUA/LprRT + 3.19,7; 10) Arto Juolahti-Pentti Tiainen THU-Team/LohUA Mitsubishi + 3.31,1

PISTETILANNE 1/7 JÄLKEEN
1. Esapekka Lappi 22 pistettä
2. Juha Salo 18 pistettä
3. Mikko Pajunen 15 pistettä
4. Joni Nikko 12 pistettä
5. Jukka Korhonen 10 pistettä
6. Jussi Tiippana 8 pistettä
7. Ari Vihavainen 6 pistettä
8. Kari Ali-Rantala 4 pistettä
9. Riku Tahko 3 pistettä
10. Arto Juolahti 2 pistettä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa