Facebook Twitter Email Pinterest

SM Vaakuna-rallille 10 vuotta täyteen

08.02.2012 / SM Vaakuna-rallille 10 vuotta täyteen

tiippanaToka.jpg

SM-sarjaa ajavan Jussi Tiippanan auto oli näyttävästi esillä Kauppakeskus Stellassa markkinoiden tulevaa Vaakuna-rallia. Kuva: Kristiina Makkonen


Rallin SM-sarjan talvikauden päättävä Vaakuna-Ralli juhlii tänä vuonna pyöreitä vuosia, sillä kilpailu on järjestyksessään kymmenes Mikkelin Urheiluautoilijoiden järjestämä SM-ralli.

Vaakuna-Ralli on vakiinnuttanut vuosien aikana paikkansa sarjan yhtenä tunnetuimpana osakilpailuna. Vuosien aikana kilpailussa on ollut mukana autourheilun kirkkaimpia tähtiä Jari-Matti Latvalasta Kimi Räikköseen ja Jari Ketomaahan.

Jälleen tänä vuonna on odotettavissa on tiukkaa sekuntitaistelua, sillä SM-sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua Riihimäellä ja Rovaniemellä osoittivat, että taistelu sarjapisteistä on jopa edellisvuosia kovempaa.

Vaakuna-Rallissa ajetaan tänä vuonna yhteensä viisi erikoiskoetta, joista kertyy erikoiskoekilometrejä noin 110 kilometriä.

Juhlavuoden myötä rallitapahtuma on esillä entistä näkyvämmin Mikkelin seudulla. Ralli käynnistyy perjantaina 24. helmikuuta kello 19.00 Mikkelin Raviradalta, jossa ajetaan viime vuoden tapaan rallin ensimmäinen erikoiskoe.

Mikkelin suuresti uudistunut tori palaa myös osaksi rallia, sillä kilpailijat starttaavat kilpailun toiseen päivään lauantaina 25. helmikuuta torilta kello 10.01. Torilla on myös kilpailun maali, jonne kilpailun voittajaa odotetaan kello 17. Virallinen palkintojen jako on palannut tutulle paikalleen Sokos Hotel Vaakunaan.

Vaakuna-Rallin vauhtiin pääsee mukaan helposti jo heti perjantaina Mikkelin Raviradalla, jonne on järjestetty runsaasti koko perheelle sopivaa oheisohjelmaa.

Varaslähdön rallitunnelmiin voi ottaa jo torstai-iltana, jolloin kauppakeskus Stellassa on tavattavissa SM-luokkien kärkikuljettajia karttureineen. Kilpailijat ovat yleisön jututettavissa kello 16-19.

Edellisvuosilta tuttuun tapaan ralliradiopalvelee rallista kiinnostuneita Mikkelin alueella ja netinvälityksellä ympäri maailman. Lähetystä kuullaan sekä perjantaina että lauantaina.

Studioisäntänä on MTV3:nkin rallilähetyksistä tuttu Toni Lindqvist, jonka vieraana studiossa käy päivän aikana useita autourheilun asiantuntijoita. Erikoiskokeiden varrelta tunnelmia välittävät toimittajat Jussi Nurmela ja Kristiina Makkonen.

Lähetystä voi kuunnella Mikkelin seudulla radiovastaanottimista taajuudelta 105,3 Mhz. Netistä lähetys löytyy osoitteesta www.ralliradio.fi.

Lisäksi perjantaina raviradalla ajettavaa yleisöerikoiskoetta voi katsella livelähetyksenä internetin kautta. Sekä radio- että netti-tv-lähetykset toteutetaan yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa.

Lisätietoja päivien ohjelmista, ralliradiosta ja livelähetyksestä yleisöerikoiskokeelta löydät osoitteesta www.vaakunaralli.fi

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa