Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Pajunen rakentaa uraa Ruotsin rallissa

08.02.2012 / Mikko Pajunen rakentaa uraa Ruotsin rallissa

2mikko-1-1.jpg

Mikko Pajunen kilpailee Ruotsin rallissa MM-sarjan huippuja vastaan.

Jyväskyläläinen Mikko Pajunen ajaa Tommi Mäkinen Racingin nelivetoisella ja turboahdetulla Subaru Imprezalla ja kartanlukijana toimii kokenut Kaj Lindström.
Ruotsin ralli on vasta Pajusen uran kolmas MM-startti.
"Ensimmäinen tavoite on tietenkin maalintulo. Nyt ei ole oikein vertailupohjaa muiden vauhtiin. Se puoli on hämäränpeitossa vielä.
Katsotaan, miten homma lähtee kulkemaan", Pajunen sanoo.

Pajusen uran aiempia kohokohtia ovat mm. Suomen MM-rallin Spirit of the Rally -palkinto 2011, sekä kaksi menestyksekästä kautta Britannian mestaruussarjassa. Viime kaudella Pajunen saavutti Britannian R2-luokan mestaruuden.

Tänä vuonna Pajusen kilpailukalenteri painottuu SM-sarjaan. Kahden osakilpailun jälkeen hän on yhteispisteissä kolmantena.
"Auto on Ruotsissa sama kuin Suomessakin. Renkaat ovat vaihtuneet, sillä MM-sarjassa pitää käyttää vähän erilaisia leveämpiä renkaita kuin Suomessa. Ajoimme lauantaina hyvän testin, ja auto tuntuisi pelittävän", Pajunen kertoo.

Ruotsin ralli alkaa torstaina ja jatkuu sunnuntaihin. Kilpailukeskuskaupunki on Karlstad. Perjantaina rallin reitti käy Norjan puolella.
(-MK)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa