Facebook Twitter Email Pinterest

SM Vaakuna-rallissa kunnon säpinät

17.02.2012 / SM Vaakuna-rallissa kunnon säpinät

mikkeli-salo.jpg - pienennetty

Mikkelin Raviradalta alkoi SM Vaakuna-ralli viimekin vuonna. Luvassa on paljon kaikenlaista ohjelmaa ralliautojen lisäksi. Kuva: Marko Mäkinen

Ralli SM -sarjan kolmas osakilpailu, SM Vaakuna-ralli, tarjoaa melkoiset säpinät kuljettajien lisäksi myös yleisölle. Mikkelin tori on lauantaina keskuspaikka, jossa kaupunkilaiset voivat viihtyä erilaisten aktiviteettien parissa sillä aikaa, kun rallihemmot pöräyttelevät erikoiskokeilla selvittääkseen, kuka on nopein.

Jos on yleisölle suunniteltu säpinää, sitä on tarjolla myös kuljettajille. Mikkelin UA:n ratamestareiden laatima reitti vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. SM Vaakuna-rallissa on vain viisi erikoiskoetta, mutta yhteispituutta niillä on huimat 113 kilometriä.

Perjantaina SM Vaakuna-rallissa ajetaan ensimmäinen erikoiskoe siten, että lähtö tapahtuu Mikkelin Raviradalta. Mittaa ensimmäiselle pätkälle on tehty noin 11 kilometriä, joten jo tämä saattaa aikaansaada mukavasti jännitystä seuraavana aamuna jatkuvaan kisaan. Kun parin kilometrin mittaisella yleisöerikoiskokeella ei juuri paljoakaan eroja tehdä, on yli 10 kilometrin mittainen pätkä on aivan toista.
"Kuljettajilta tuli viime vuodelta viestiä ja palautetta, että kun autot kerran täräytetään käyntiin, voisihan niillä ajaa vähän pitempäänkin", kertoi reitistä vastaava kilpailun johtaja Jari Jakonen.
"Nyt se sama vajaa kaksikilometrinen pätkä ajetaan siinä yleisön edessä, mutta sitten taitetaan armeijan alueelle ja otetaan kunnolla miehistä mittaa", kertoo Jakonen.

Mikkelin raviradalle kannattaa yleisön tulla jo kohta kello 17:n jälkeen, sillä Raviradalla on paljon kaikenlaista ohjelmaa ennen kuin ensimmäinen kilpailija, Esapekka Lappi, starttaa reitille klo 19.01.

Lauantaina ralli sitten jatkuu neljällä erikoiskokeella. Mikkelin Torille on järjestetty loistavat lähtötohinat kello 10:stä alkaen. EK 2, joka on pituudeltaan 28,9 kilometriä, alkaa klo 10.49.
"Kakkosella pitää kuljettajien jo olla hereillä. Pätkä on erittäin vaihteleva ja korkeuserojakin on tosi paljon. Hieno tie. Täällä autojen peilit kyllä raapivat penkkaa, joten tarkasti on ajettava. Mutta tuleehan sieltä sitten nostajia takaa minuutin välein", pohtii Jakonen.

Kakkosen jälkeen kilpailijat tulevat Kampuksen alueelle huoltoon. EK 3 on aiemmilta vuosilta tuttu 23,8-kilometrinen, sekin hienoa tietä. EK 4 on kisan lyhyin, vain 13,17 km.
"Luulisin, että EK 5 on sitten tämän kisan ratkaisupätkä. Pituutta on 30,67 km. Rytminvaihdoksia tapahtuu 3-4 kertaa, on valtiontietä, on pienempää tietä ja taas isompaa valtiontietä."
"Tämä pätkä on ollut vuosina 1977-1978 Suurajojen erikoiskokeenakin, muistaakseni EK 42. Hannu Mikkolakin tokaisi tuolloin pätkän maaliin tullessaan, että "nyt tuli jo hiki".

SM Vaakuna-rallin lauantain pätkät ovat kaikki niin pienellä alueella, että yleisöllä on ainakin aikataulullisesti mahdollisuus käydä kolmella erikoiskokeella kuljettajia katsomassa.

Maaliin Mikkelin torille ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan hyvissä ajoin ennen klo 17:ää.
"Kun on ennakko vapaa, kuljettajat saapuvat kyllä hyvissä ajoin ennen tuota aikaa torille."

SM Vaakuna-ralli voi seurata ralliradiosta, mutta myös nettiteeveestä osoitteessa www.ralliradio.fi

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa