Facebook Twitter Email Pinterest

Lapuan POPPankki-ralli alkamassa

09.06.2012 / Lapuan POPPankki-ralli alkamassa

Tästä se sorakausi alkaa

Ralli SM

Ralli SM -sarjan 4. osakilpailu Lapualla on alkamassa loistavassa rallisäässä. Aurinko paistaa. Kevyt pilviharso taivaalla, ja lämpötila on 15 astetta. Iltapäiväksi on luvannut pientä lämmönnousua, muttei kuitenkaan samoja lukuja kuin viime vuonna, jolloin tuskailtiin yli 30 asteen helteessä.

Kilpailu alkaa kello 12.01, jolloin Esapekka Lappi starttaa kartturinsa Janne Fermin kanssa ensimmäisenä reitille. Viime vuonna tien auraajana ajoi Juha Salo tuolloisen pistejohtonsa vuoksi ja myöhemmin karkkilalainen tunnusti, ettei aivan ihanteellinen lähtöpaikka ole olla ensimmäisenä. Nyt samassa tilanteessa on Lappi.

"Voi olla, että ensimmäisenä autona ajamisesta on haittaa. Mutta se hyöty siitä on, ettei ainakaan pölise. Takanatulevilla saattaa pölystä olla haittaa", jutteli Lappi eilen perjantaina.

Hieman kuitenkin näyttää tuulevan ainakin täällä Lapuan keskustassa huoltoparkissa, mutta miten lienee metsässä erikoiskokeilla. Kilpailussa ajetaan neljä erikoiskoetta. Ensin kaksi pikataivalta putkeen, kilometrejä yhteensä noin 46 kilometriä, sitten kilpailijat saapuvat huoltoparkkiin. Kolmannen erikoiskokeen, pituudeltaan 13,9 kilometriä, tullaan toistamiseen huoltoon, minkä jälkeen päivän päättää EK 4, jolla on pituutta reilut 23 kilometriä. Maaliin kilpailijoita odotetaan heti kohta kello 17:n jälkeen.

SM-sarjalaisista osallistumisensa Lapuan kisaan ovat peruneet Kees Burger sekä Evgeny Cherkasov.

Mielenkiintoinen kilpailu on ilman muuta tulossa. Tuloksia voi seurata näiden nettisivujen tulossivuilta, kuljettajien kommentteja löytyy facebookin sivuita, ja myös twitteristä lähes reaaliajassa.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa