Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäen parit pohjat eivät riittäneet

10.06.2012 / Kalle Pinomäen parit pohjat eivät riittäneet

Kalle Pinomäki ajoi puolet SM2-luokan pohja-ajoista Lapuan SM-rallissa, mutta se ei riittänyt tällä kertaa neljättä sijaa
korkeammalle. Turkulainen Renault-kuski antoi kaikkensa kiriessään kärkeä kiinni. Nyt Set Promotionin värit jäivät kuitenkin
palkintokorokkeen ulkopuolelle.
- Tuli kylmää vettä niskaan heti ensimmäisellä erikoiskokeella, kun jarrupoljin kopsahti pohjaan noin kahdeksan kilometriä ennen maalia. Siinä hävittiin sitten yli puoli minuuttia. Jarrusatulan yhteysputki meni poikki. Tällaista ei ole tapahtunut koskaan ennen, vaikka tälläkin autolla on ajettu tuhansia kilometrejä rallia. Eivät ne parit pohja-ajatkaan sen jälkeen enää auttaneet, kun reitti oli nopea ja erot pieniä. Kaikemme annoimme ja se tultiin mitä osattiin, Pinomäki totesi.

Luokan voittoon ajoi Joonas Lindroos. Pinomäki ja hänen kartanlukijansa Matti Kaskinen jäivät lopulta 29 sekunnin päähän.
Etuvetoluokkien yhdistetyissä SM-pisteissä Pinomäki on nyt viidentenä.
- Olisi ollut tärkeää ottaa nyt hyvät pisteet ja saada eroa kärkeen pienemmäksi. No, vielä on ralleja jäljellä, ja me emme luovuta,
Pinomäki sanoi.

Seuraava SM-osakilpailu ajetaan heinäkuun puolivälissä Kouvolassa.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa