Facebook Twitter Email Pinterest

"""Kouvola oikea kisa tähän ajankohtaan"""

12.07.2012 /

p-sm-lapua-lappi.jpg

Pieksämäkeläinen Esapekka Lappi, joka on voittanut kaikki Ralli SM -sarjan nelivetoisten luokan osakisat tänä vuonna, on jälleen valmistautunut hyvin huomenna alkavaan Kouvolan SM O.K. Auto -ralliin. Kesäkuun alussa ajetun Lapuan POP Pankki -rallin jälkeen Lappi on ajanut noin 300 kilometriä kilpa-autollaan.
"Parina päivänä kokeiltiin Jyväskylän Neste Oil Rallia varten auton maavaraa, uutta pohjapanssaria ja testattiin MM-ralleissa käytettyjä renkaita", paljasti Lappi.
"Kolmantena päivänä palattiin sitten SM-sarjan säätöihin ja renkaisiin, ja saatiin oikein hyvä tuntuma viikonlopun kisaan."

"Juuri tämä Kouvolassa tässä vaiheessa vuotta ajettava kisa on paras mahdollinen Jyväskylän kisaa silmällä pitäen, sillä tiet ovat nyppyjen ylityksineen ja haasteellisuuksineen samanlaisia. Kouvolan tiet eivät koskaan ole olleet mitenkään helppoja eivätkä toisaalta liian nopeitakaan."

Päivätöinään kilpa-autoilun erikoisyrityksessä Printsportilla työskentelevä Lappi saa kilpailujen ja testien myötä rautaisannoksen autourheilua vuoden aikana. Muutaman päivän Lappi kuitenkin antoi itselleen luvan "lomailuun" ja leppoisaan ajanviettoon.
"Olin mökillä ja pistin puhelimeni narikkaan. Kävin poimimassa mansikoita pellolla, vähän narrasin kalojakin ja tein kaikenlaista erilaista kuin normaalisti. Mielestäni onnistuin hienosti nollaamaan kaiken, ja nyt on kiva lähteä huomenna ensin kisaamaan ja sitten valmistautumaan Jyväskylän kisaan", tunnusti Lappi, jota on vaikea saada puhumaan SM-pistetilanteista tai muidenkaan suorituksista.

"Olen ennenkin sen sanonut, että ajan omaa kisaani ja yritän oppia autosta ja ajamisesta koko ajan niin paljon kuin mahdollista tulevaisuutta varten. Jos siitä tulee mestaruus kauden päätteeksi, hyvä niin", kommentoi Lappi lähes jokaisessa kisassa suoritustaan eikä vaikuta ottavan paineita menestyksestä.

Kouvolan SM O.K. Auto -ralli alkaa perjantaina 13.7. Tykkimäessä ajettavalla erikoiskokeella, jonne Lappi starttaa Kouvolan Prisman pihalta kello 17.31. Tykkimäen jälkeen kilpailijat tuovat autot Prismalle huoltoon ja yötauolle. Tykkimäessä Osmo´s Cosmos -bändi jatkaa ohjelmaa noin kello 20.00 alkaen, jonne myös kilpailijoiden toivotaan ehtivän katsomoon. Lauantaiaamuna ralli jatkuu kello 9.01 alkaen, maaliin Prismalle ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan noin klo 16.30.

Esapekka Lappi johtaa SM-sarjaa 18 pisteellä ennen hallitsevaa mestaria Juha Saloa. Mikko Pajunen on kolmantena 52,5 pisteellä, mutta hän ei osallistu Kouvolan kisaan. Riku Tahko ja Ari Vihavainen ovat myös kärkkymässä mitaleita. Tahkolla on 40 pistettä ja Vihavaisella 36.

Ralli SM -sarjassa ajetaan Kouvolan jälkeen elokuussa Merikarvialla ja syyskuun puolivälissä Keravalla.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa