Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäki nousee uuteen taisteluun

17.08.2012 / Kalle Pinomäki nousee uuteen taisteluun

Rallin SM-sarja esiintyy tänä viikonloppuna Merikarvian ympäristössä. Tarjolla on neitseellinen kilpailu varmasti lähes kaikille sarjan
huippukuskeille, sillä samalla seudulla ei ole ajettu SM-rallia vuosikausiin.

Kalle Pinomäki on virittänyt Set Promotion -tiiminsä kanssa Renault Clion hurjaan lentoon. Vaikka kausi on kieltämättä ollut osittain
pettymysten sävyttämä, on Pinomäki jälleen valmiina voittotaisteluun kaksivetoisten SM2-luokassa, jonka yhteispisteissä hän on kolmantena.

- Nyt noustaan uuteen taisteluun ja unohdetaan menneet. Ajoimme keskiviikkona todella hyvät testit. Auto on käyty täysin läpi, ja olemme löytäneet kaikenlaisia pikkujuttuja. Fiilis on todella hyvä. Nyt vauhti on parantanut, siitä olen varma. Lähdetään kisaan katsomaan, että onko se sitten sillä tasolla kuin pitäisi. Nyt alkaa olla aika palata sinne kärkeen, Pinomäki sanoo.

Merikarvian osakilpailu on kauden viimeistä edellinen. Suomenmestaruutta puolustava Pinomäki ja hänen kokenut kartanlukijansa
Matti Kaskinen jahtaavat edelleen tiukasti SM-mitalia. Pinomäellä on 14 pisteen takaa-ajomatka luokkaa johtavaan Ville Hautamäkeen.

- Saumat ovat ihan hyvät. Omissa käsissä homma on. Merikarvialla on mielenkiintoinen reitti, kun viimeinen erikoiskoe on huimat 44
kilometriä. Se on Suomessa ja kesäralleissa ennenkuulumatonta. Kilpailu ratkaistaan vasta siellä. Lisäksi tiet ovat varmasti kaikille
uusia, joten jokainen joutuu tekemään uudet nuotit eikä kukaan varmaan tunne teitä etukäteen. Ainakaan itse en muista ajaneeni Porin nurkissa rallia koskaan, Pinomäki sanoo.

Kilpailu ajetaan lauantaina.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa