Facebook Twitter Email Pinterest

Jussi Tiippana keskeytti moottorivikaan

18.08.2012 / Jussi Tiippana keskeytti moottorivikaan

Lauantaina Merikarvialla ajettu SM-ralli päättyi rautjärveläisen Jussi Tiippanan osalta käytännössä jo heti alkukilometreille teknisen vian
vuoksi.

Kisa alkoi takkuillen, sillä ensimmäisen erikoiskokeen alkupuolella Tiippana ja kartanlukija Henri Arpiainen ajoivat lievästi ulos mudan
liukastamalla tiellä. Siitä huolimatta kaksikko kellotti kisan viidenneksi nopeimman ajan.

Toisella erikoiskokeella noin viisi kilometriä lähdön jälkeen alkoivat kuitenkin jarruongelmat. Lopullisen niitin kisalle toivat auton lämmöt,
jotka nousivat liian korkeiksi. Matka päättyi toisen erikoiskokeen maaliin.
- Yhden nypyn ylityksen jälkeen auton perä osui maavalliin, kun jarruja ei ollut. Siinä rytäkässä rengas putosi vanteeltaan ja loppumatka
tultiin sitten melkeinpä kävelyvauhtia. Silti lämmöt nousivat ja jarruja ei ollut yhtään, Tiippana kertasi.

Tiippanan mukaan sekä jarrujen katoaminen että etenkin moottoriin iskenyt vika ovat toistaiseksi täysiä mysteerejä, sillä autoon tehtiin
moottorihuolto edellisen Kouvolan osakilpailun jälkeen.

Lyhyeksi jääneestä kisasta jäi kuitenkin jotain hyvääkin sanottavaa. Mikkelin Urheiluautoilijoita edustavan Tiippanan käyttämä Dmackin uusi rengas toimi erittäin hyvin.
- Itse asiassa auto kääntyi paikoin niin hyvin, että siitäkin oli tulla lisäohjelmaa, Tiippana naurahti.

Seuraava ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuun 15. päivä Keravalla.
- Kootaan sinne taas auto ja itsemme takaisin iskuun. Jäihän tästä kisasta taas jossiteltavaa, mutta teknisille vioille emme voineet
mitään. Toivotaan, että saataisiin kaudelle siellä parempi lopetus, Tiippana toteaa.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 79 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 69 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 65 pistettä Viro (R5)
4. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 53 pistettä MäntsMK (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 44 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa