Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -sarjan 2012 päätöskisa televisiosta

19.09.2012 / Ralli SM -sarjan 2012 päätöskisa televisiosta

P-sm-nikko.jpg

Joni Nikko ajoi Keravalla kakkoseksi. Kuva: Marko Mäkinen

Ralli SM -sarjan kausi 2012 on saatu päätökseen. Keravalla ajettiin viime viikonloppuna sarjan viimeinen osakisa (7/7) Talotekniikka-10 SM-rallin merkeissä. Kisassa oli 10 erikoiskoetta, joilla oli pituutta yhteensä noin 90 km.

Esapekka Lappi-Janne Ferm varmistivat SM-kultansa jo edellisessä osakisassa Merikarvialla, samoin Juha Salo-Marko Salminen ottivat SM-hopeaa. Lappi oli Keravallakin mukana, mutta Salo kilpaili samaan aikaan Japanissa, missä joutui keskeyttämään kolmannelta sijalta.

Kolmantena SM-pistetaulukossa ennen Keravaa ollut Mikko Pajunenkin oli Ukrainassa ajamassa IRC-osakisaa joutuen myös keskeyttämään, joten SM-pronssista piti ensin tulla Riku Tahkon ja Ari Vihavaisen välinen taistelu. Lääkärin esityksestä Vihavainenkaan ei lopulta Keravalla ollut mukana, joten Tahkolla tuntui olevan helppo "nakki" ottaa SM-pronssia. Mutta jottei tämäkään ihan yksinkertainen temppu olisi ollut, Tahko sai kisaa edeltävänä iltana ruokamyrkytyksen ja oli todella huonossa "hapessa" koko kisapäivän.

Kisan tulosluettelo oli monista muista kisoista poiketen aika lailla erilainen. Saku Vierimaakin pääsi vasta kolmannen kerran tällä kaudella maaliin, ja nousi kakkoseksi ajaneen Joni Nikon ja Lapin seuraksi palkintokorokkeelle.
Mitä muuta nelivetoisten luokassa Keravalla nähtiin? Sen näet torstaina ja viikonloppuna Motor Forum -lähetyksistä telkkarista.

Nelivetoisten lisäksi tietty ohjelmassa käsitellään kaksivetoisten taistelu himmeämmistä mitaleista, sillä myös Joonas Lindroos varmisti mestaruuden jo Merikarvialla. Ville Hautamäki ja Andreas Amberg olivat vahvimmin kiinni mitaleissa, ja tiesivät pelin juonen aika tarkkaan: kovaa pitää mennä, mutta sekään ei välttämättä auttaisi, kun pisteet määräytyvät oman sijoituksen, mutta myös muiden lähtijöiden lukumäärän mukaan. Ambergille tuli "tiukempi" paikka, sillä Lindroos palasi SM3-luokan autolla viimeiseen kisaan ja vei tuttuun tyyliinsä luokkavoiton nimiinsä, ja tietty siitä tulleet korkeimmat pisteet.

Kaksivetoisten tapahtumat ja kuljettajien haastattelut näet telkkarilähetyksistä, muista katsoa. Ja jos et ehkä muista, pistä jo nyt lähetykset tallennettaviksi...

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa