Huikea SM Itäralli tulossa
Juha Salo-Marko Salminen vauhdissa Mikkelin SM Vaakuna-rallissa. "Plakkarissa" on tältä kaudelta jo kaksi osakisavoittoa. Kuva: M. Salonen
Eipä voisi mielenkiintoisempia ennakkoasetelmien olla ennen tämän viikonlopun Ralli SM -sarjan osakilpailua. Joensuussa SM Itärallissa odotetaan todella huimaa taistelua talvikauden päätöskisan voitosta. Nummi-Pusulassa asuva, Karkkilan UA:ta edustava Juha Salo on korjannut isoimmat potit kahdesta ensimmäisestä osakisasta, mutta nyt voitaneen vähintäänkin odottaa, että helpolla Salo ei voittoa Itä-Suomen nopeilla ja haastavilla erikoiskokeilla saa.
Mäntyharjulainen Ari Vihavainen nimittäin on hankkinut menopeliksi Mitsubishin WRC-version, jolla Mika Häkkinen ajoi Tunturirallissa vuonna 2003. Auto oli vielä tuore tuttavuus Mikkelin osakisassa pari viikkoa sitten, mutta tämän väliajan Vihavainen lienee testeissä saanut sen mieleisekseen. Vihavainen säväytti jo Mikkelissä ajettuaan ykköserikoiskokeelle Saloon nähden 13,5 sekunnin eron. Vaikka Salo avauspikataipaleen jälkeen kommentoi ajamistaan liian varovaiseksi, onhan siinä puolet tottakin, kovempaa olisi pitänyt tulla.
Kansainvälisiin ralleihin siirtynyt mikkeliläinen Jari Ketomaa palasi Mikkelin kisassa takaisin Ralli SM -sarjaa ajavien joukkoon. Mikkelissä alla oli laina-auto, Joensuussa Ketomaa luottaa jälleen Subaruun.
Vielä Mikkelissä ei ollut Salon vuoro taipua Vihavaisen ja Ketomaan painostuksesta, mutta Joensuussa on edessä oikea "titaanien taistelu". Ei olisi ihme, vaikka Salo nappaisi kolmannen voittonsa tältä kaudelta, mutta ei kovasti hämmästyttäisi, jos korkeimmalla korokkeella samppanjaa ruiskuttaisi Vihavainen tai Ketomaa - tai joku muu.
Kolmikon takana kovia haastajia ovat nuoret miehet Joni Nikko, Jussi Tiippana ja parin vuoden takainen junioreiden suomenmestari Teemu Asunmaa. Porvoolaistunut Espoon UA:n Riku Tahko tekee huomenna paluun ralliauton rattiin. Viime vuoden SM-pronssimies lienee tänä vuonna ralleissa huoltopuolella kärsinyt liian suurista ajamisen vieroitusoireista, joten Tahko pistää varmasti painetta kärkikuljettajille, vaikka sarjan ulkopuolisena ajaakin. Myös Kari Hämäläisen tavoitteena on viiden sakkiin ajaminen.
Vakiokuljettajista poissa Itärallista ovat mm. Mikko Lehessaari ja Mikko Eskelinen.
Joensuussa nelivetoisten luokassa on peräti yhdeksän ulkomaalaistakin. Hollantilainen Kees Burger on Ralli SM -sarjan vakiokiertäjä, kuten on venäläinen Evgeni Cherkasovkin. Eniten julkisuutta ulkomaalaisvahvistuksista on saanut Playboy-lehden kansikuvissakin esiintynyt Inessa Tushkanova, joka ajoi ulos Arctic Lapland Rallissa eikä ollut Mikkelin Vaakuna-rallissa. Joensuussa Tushkanova taas nähdään.
Kaksivetoisten SM3-luokassa Mikkelin kisassa jaettiin SM-pisteitä melko poikkeuksellisesti, kun useat kärkikuljettajista joutuivat kanssakilpailijan teknisestä viasta johtuneen tiesulun "uhriksi" ja putosivat tuloksissa sijoille 12-17. Joensuun kisasta monelle on erittäin tärkeää olla jälleen voittotaistelussa mukana, sillä pisteitä on nyt kerättävä mahdollisimman paljon.
SM3-luokan pistejohdossa Joonas Lindroos. Kun Rovaniemen avauskisasta jaettiin puolitoistakertaiset pisteet, riitti Lindroosin luokkavoitto vielä pitämään hänet pistetaulukon kärjessä.
SM2-luokassa Jussi Vainionpäällä on kaksi osakisavoittoa takana. Helpolla ei Vainionpääkään varmasti pääse, tasainen rintama miehiä halajaa myös korkeimpia SM-pisteitä.
Kaksivetoisten puolella nähdään aina erittäin tiukkaa sekuntitaistelua, virheisiin ei ole kenelläkään varaa.
Tiimien välisessä SM-kisassa Hannu´s Rally Team on korjannut potin täydellisestä tänä vuonna. Kummastakin kisasta maksimipisteet Juha Salon ja Ari Vihavaisen suorituksilla. Tiimin kolmas kuljettaja Mikko Lehessaari vielä varmisti tilannetta sijoittumalla SM-sarjalaisista kolmanneksi Rovaniemellä, valitettavasti Lehessaari ei ollut Mikkelissä eikä ole Joensuussakaan.
Ralli SM -sarjassa ajetaan seitsemän osakilpailua. Ensimmäinen soralla ajettava osakisa on kesäkuun puolivälissä Pohjanmaalla, Kouvolassa ajetaan heinäkuussa, Turussa elokuussa ja Tampereen osakisa päättää sarjan syyskuussa Särkänniemen kainalossa.