Facebook Twitter Email Pinterest

Seurantajärjestelmät testissä SM Itärallissa

08.03.2013 /

Rallin MM-sarjassa jo toistakymmentä vuotta käytössä ollutta turvaseurantaa on suunniteltu otettavan käyttöön kansallisellakin tasolla jo pitkään. Hinta on hillinnyt seurantaintoa tähän saakka.

Tulevan viikonvaihteen SM Itärallissa Joensuun ympäristössä on kuitenkin mahdollisuus testata kahta seurantajärjestelmää ja verrata niiden toimivuutta rallikäyttöön. Järjestelmien ja laitteistojen kustannukset ovat viime vuosina tulleet lisääntyneen käytön myötä sellaiselle tasolle, että enää kustannukset eivät ole esteenä seurannan käyttöönotolle.

- Tämän hetken tietojen mukaan turvaseurannan käytön kustannukset olisivat koko SM-kauden ajalta noin 150-200 euroa kilpailijaa kohti. Kun järjestelmä tuo parantuneen turvallisuuden myötä mukanaan myös paljon nk. viihdekäyttöön soveltuvia ominaisuuksia, kustannus ei varmastikaan ole yhdellekään kilpailijalle mikään este, sanoo sarjapromoottori Kai Tarkiainen AKK Sports Oy:stä.

SM Itärallissa yleisöllä on mahdollisuus seurata Kihon ja Traxmeetin tarjoamia seurantanäkymiä alla olevien logojen linkeistä. Kihon seurannassa on 8 autoa ja Traxmeetillä 10 (samat kuin Kiholla plus 2 muuta). Kuljettajien joukossa on viisi nelivetokuskia, kaksi SM2-luokasta ja kolme SM3-luokasta.

Kihon järjestelmässä olektusena näkyvät kaikki autot, mutta voit valita haluamasi ajoneuvot klikkaamalla "Valitse laitteet". Kartan zoomauksen voit lukita mieleseksesi painamalla ylhäällä olevaa silmää.

Traxmeetin kartalla valitaan vasemmalla olevasta valikosta haluamasi kuskit. Alempaa voit valita myös Use tails -komennolla näkyviin auton peräänsä jättämän hännän päälle tai pois. Lisää toimintojen ohjeita löydät sivustolta www.gpsseuranta.net.

kiho-logo-netti.png traxmeet_logo_netti.png

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa