Facebook Twitter Email Pinterest

Pinomäki tavoittelee kauden avausvoittoa

11.07.2013 /

Set Promotionin Renault Twingo R2:a kuljettava Kalle Pinomäki tunnustaa, että mikäli kauden tavoite kaksivetoisten SM3-luokan mestaruudesta aiotaan pitää elossa, hän on kesäkauden toisessa SM-rallissa Kouvolassa pakkovoiton edessä. Pinomäki lähtee Kymenlaakson haastaville ralliteille luottavaisena. Takana ovat kahdet eri testit, joihin lietolainen sai säädettäväkseen Twingo R2:n iskunvaimennuksen uusimmat luokitusosat.

"Saimme etu- ja takaiskunvaimennukseen uudet luokitusosat ja testien perusteella tuntuma autoon parani. Etenimme auton kehitystyössä mielestäni jälleen eteenpäin. Kyse ei ole merkittävästä erosta, mutta tässä luokassa kilpailu on niin tasaista, että pienetkin asiat ratkaisevat", Pinomäki muistuttaa.

"Kouvolasta tarvitsemme voiton, jotta olisimme mestaruuden suhteen edelleen pelissä mukana. Alusta asti pitää pystyä ajamaan täysillä. Koko ajan on pysyttävä hereillä ja jokaisella erikoiskokeella on onnistuttava. Edellisessä SM-rallissa Laihialla meillä oli yksi notkahdus, joka vei mahdollisuudet täyteen pistepottiin."

Pinomäki sanoo, että hän on voiton eteen valmis nostamaan riskikynnystä.
"Tulossa on tasainen taistelu. Kyytiä on nostettava ja riskejä otettava. On äärimmäisen tärkeää, että luotto autoon on täydellinen", Pinomäki sanoo.

Tulevan SM-rallin reittiä on aiemmista vuosista muutettu ja uusittu. Kilpailun yhdeksän erikoiskoetta ja vajaat 90 erikoiskoekilometriä on selvittävä läpi kuudella renkaalla.
"Renkaat eivät tuota meille ongelmaa, eikä uudistettu reittikään - päinvastoin. Renkaat kestävät ja uudet tieosuudet tuovat kaivattua vaihtelua", Pinomäki perustelee.

Kauden viides SM-osakilpailu SM O.K. Auto -ralli käynnistyy lauantaina Kouvolasta klo 9.01. Ohjelmassa on kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 83,5 km. Päivän aikana kilpailijat käyvät kahdesti keskitetyllä huoltoalueella, joka sijaitsee Tykkimäen moottoriradalla Kouvolassa. Rallin maaliin Kouvolan Sokos Hotelli Vaakunaan ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan klo 17.20 alkaen.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa