Facebook Twitter Email Pinterest

Hannu's Rally Team varmisti SM-kultamitalin

14.07.2013 / Hannu's Rally Team varmisti SM-kultamitalin

tiimikuva.jpg

Kuljettajat ja kartanlukijat; Jani Vainikka (vas.), Ari Vihavainen, Juha Salo ja Marko Salminen, tiimipäällikkönsä Hannu Lehessaaren ympärillä suomenmestaruuden varmistuttua Kouvolan osakisassa. Kuva: Marko Mäkinen

Hannu Lehessaaren luotsaama Hannu´s Rally Team on tehnyt vakuuttavaa työtä tämän vuoden Ralli SM -sarjassa. Kuljettajien; Juha Salo, Mikko Lehessaari ja Ari Vihavainen, avulla tiimi keräsi pisteitä jo kauden viidennen kisan aikana niin paljon, ettei muilla tiimeillä ole enää mahdollisuutta suomenmestaruutta heiltä viedä.

Kun Juha Salo ja Ari Vihavainen ovat säännöllisesti olleet osakisojen nopeimpien joukossa, pisteitä on kertynyt tasaiseen tahtiin. Oman henkilökohtaisen mitalitaistelun lisäksi Salolle ja Vihavaiselle oli tärkeää myös tiimipisteiden kerääminen.
"Hannu on ollut aivan mahtava tiimipäällikkö. Hän on auttanut meitä monessa asiassa, ja energiaa hänellä riittää vielä kaikenlaisessa lajia ja rallia eteenpäin kehittävässä toiminnassakin", antoi Salo kehuja.

Tiimi saa ilmoittaa osakilpailua kohti kolme kuljettajaa ajamaan sille pisteitä. Kahden parhaimmin sijoittuneen tulokset karruttavat pistesaldoa.

TIIMIPISTEET osakisan 5/7 jälkeen:
1. Hannu´s Rally Team 234,5 pistettä
2. L.A.D.-Service 118,5 pistettä
3. Printsport 96 pistettä
4. Jan Dohmen Rally Team 56,5 pistettä
5. Suzor Rally Team 37 pistettä

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa