Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen odottaa huimaa taistelua

28.08.2013 / Jaro Kinnunen odottaa huimaa taistelua

Kesäkauden rallikilpailuissa Jarospeed-tiimi on kokenut sekä ylä- että alamäkiä. Jaro Kinnusen ohjastaman uuden Peugeot 208 R2 -kilpurin vauhti on ollut aivan kärkitasolla Ralli SM -sarjan osakilpailuissa. Tuorein todiste paketin kilpailukyvystä saatiin elokuun alkupäivinä ajetussa Suomen MM-rallissa, jolloin Kinnunen latoi luokkansa pohja-aikoja kuin liukuhihnalta.

Vastaavasti epäonneakin on tiimin kesäkauteen mahtunut. Edellisen SM-osakilpailun alussa sattunut moottorivaurio verotti rankalla kädellä paitsi kilpailubudjettia, myös pistesaldoa. Keskeytyksen myötä SM3-luokan johtopaikka vaihtui pistetaulukon kolmanteen sijaan.
"Tilanne ennen kahta viimeistä SM-rallia on sellainen, ettei mestaruuden saavuttaminen ole nyt enää omissa käsissä. Mitalista ja voitoista toki ajetaan kauden loppuun saakka", Jaro Kinnunen toteaa.

Kinnunen ja kartanlukija Mikael Korhonen odottavat mielenkiintoista ja erittäin tasaista Turun SM-osakilpailua, jonka erikoiskokeet ajetaan perjantaina ja lauantaina.
"Veikkaanpa, että Turussa saatetaan nähdä meidän luokassa tämän kauden tiukin kärkikamppailu, ja siinä voidaan nähdä neljä tai viisikin autokuntaa vääntämässä voitosta. Kaksi paikallista kuskia menevät takuulla kovaa", Jaro arveli ja siirsi paineita muiden harteille

"Jyväskylän Neste Oil Rallin jäljiltä uskon, että meillä on hyvä kyyti päällä. MM-rallin ajamisesta on varmasti hyötyä kauden viimeisiin SM-kisoihin. Ajamme ralliviikolla vain lyhyen ennakkotestin, jossa varmistamme kaiken olevan kunnossa."

"Kun alkuvuonna aloitimme tämän Peugeot-projektin, oli silloin niin sanotusti uusi auto ja uudet kujeet. Nyt on tullut rutiinia tästä autosta ja ajaminenkin on ollut rentoa", Jaro Kinnunen summasi.
(teksti ja kuva: Jarno Saari)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa