Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen ennakoi tasaisia ralleja SM4-luokassa

20.01.2015 / Esa Ruotsalainen ennakoi tasaisia ralleja SM4-luokassa

Esa Ruotsalainen - Enni Mälkönen.jpeg

Kaksipäiväinen Arctic Lapland Ralli käynnistää tulevana viikonloppuna mielenkiintoisen Ralli SM -kauden.

Esa Ruotsalainen on asettanut tavoitteekseen kärkisijat SM4-luokassa, josta hän saavutti SM-hopeaa toissa kaudella.
Saarijärven UA:n kuljettaja kilpaili viime vuonna osan SM-sarjasta nelivetoisella autolla ja loppukauden etuvetoisella Honda Civicillä, jolla hän nyt alkavalla kaudella jatkaa voittojen tavoittelua.

Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen ovat valmistautuneet talvikauteen huolellisesti ja he odottavat kovia ja tasaisia kisoja omassa luokassaan.

- Tiukasti on väännetty viimeiset viikot. Ralliauto on täysin läpikäyty ja testiä on ajettu useampana viikonloppuna erilaisilla teillä.

Avoimin mielin ja hyvällä itseluottamuksella lähdetään katsomaan mitä kausi 2015 tuo tullessaan, Esa Ruotsalainen kertoo.

- SM4-luokassa taso vaikuttaisi olevan kovempi kuin viime kaudella, joten varmasti tiukkaa ja tasaista vääntöä on luvassa.
En usko, että yhtään podiumsijaa tulee helpolla kenellekään.

- Tässä vaiheessa jo haluamme välittää kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ovat mukana vauhdissamme myös tänä vuonna, Esa ja Enni lausuvat.

Teksti ja kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa