Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

14.03.2006 / Joonas Lindroos

Talvikauden viimeinen yleisen luokan SM ralli, Peurunkaralli kaasuteltiin Laukaan seudulla lauantaina.

Joonas Lindroosilla oli SM kilpailujen vakiokartturin, Mika Mannisen tuuraajana Jouni Lampinen. Lääkäreiden suositusten mukaan Mikan Mikkelissä loukkaamaa selkää ei kannattanut vielä kiusata ralliauton kyydissä. Jouni on aikaisemminkin istunut Joonaksen kyydissä ja nuotti toimi erinomaisesti koko kilpailun.

Vaikka lopputuloksissa Joonas oli pienen n-ryhmän neljäs, on hän kilpailuun erittäin tyytyväinen. -Koko kilpailu meni niin hienolla puhtaalla ajolla ja kaikki pelasi kuin unelma, renkaat vain meinasivat loppua, kertoo Joonas. Renkaat meinasivat loppua, koska Fiesta Cupin säännöt rajaavat käytettävien renkaiden maksimimäärän kuuteen per kilpailu.

Neljäs sija on siksikin hyvä, että Honda Civiceillä on edelleen pientä tehoetua puolellaan. -Odottakaas vain kun ensi vuonna saadaan uusien sääntöjen puitteissa vähän lisää tehoa Fiestaan, niin jää Civicit jalkoihin, naurahtaa Joonas. Viimeiselle erikoiskokeelle Joonas latasi altavastaajalla n-ryhmän pohjat. Fiestoista Joonas oli nopein, melkein kaksi ja puoli minuuttia nopeampi kuin seuraavaa Fiestaa ohjastanut Kalle Keskinen. Pienen n-ryhmän kärkeen tappiota tuli 19,6 sekuntia.

Nyt hengähdetään hetkeksi ja odotellaan kesää ja kärpäsiä. Seuraavaksi SM tasolla kilpaillaan Valkeakoskella Waltikkarallissa 10.6.

Lisätietoja:
www.lindroosracing.com


Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa