Toni Klemets
Turkulainen kaipaisi SM-sarjaan pidempiä kilpailuja
Ralliautoilija Toni Klemets katsoo, että lajin SM-sarja kaipaisi pidempiä kilpailuja. Klemets kuluu kotimaan kärkikuskeihin nk. isossa N-ryhmässä, ja on tavoittelemassa menestystä kahdeksan osakilpailun lähes koko kalenterivuoden jatkuvassa sarjassa.
Turun Urheiluautoilijoita edustava Klemets on viiden osakilpailun jälkeen kovatasoisen SM-sarjan yhteispisteissä yhdeksäntenä. Viime vuonna hän ajoi yhden osakilpailuvoiton ja edelliskaudella Klemets oli mukana sarjan mitalikamppailuissa jäätyään lopulta hiuksenhienosti viidenneksi.
- Taso on äärimmäisen kova ja jokainen voitettu sekunti on todella kovan työn takana. SM-sarjaa pidetään kansainvälisestikin kilpailultaan yhtenä kovatasoisimmista. Kotimaisessa N-ryhmässä on lisäksi aivan huippuluokan kalusto. Mahtaako muualla olla näin paljon ja etenkin näin uusia autoja? N-ryhmässä yksikin pieni virhe pudottaa monta sijaa, jota ei lyhyessä yhden päivän kilpailussa saa millään kiinni. Niin tasaista ja rajua kilpailu nyt on, Klemets kuvaa.
Viikonloppuna Klemets ajoi uudella Mitsubishi Lancer Evolution IX -autollaan Valkeakosken SM-osakilpailussa. Hän sijoittui kartanlukijansa Teppo Leinon kanssa ryhmässään viidenneksi ja yleiskilpailussakin mukavasti yhdeksänneksi. Sarjan ja kilpailun rajuutta kuvaa se, että voitto ratkesi vain 1,5 sekunnin erolla. Klemetskään ei jäänyt voittajasta kuin 36 sekuntia.
- Ajamme SM-sarjassa sellaisia 6-8 erikoiskokeen ja vähän alle sadan kilometrin kilpailuja. Mielestäni olisi hyvä, jos kisoja pystyttäisiin kasvattamaan vähän pidemmiksi. Muutama erikoiskoe ja muutama kymmentä kilometriä lisää, Klemets puntaroi.
- Valkeakosken osakilpailussa meni alussa muutama erikoiskoe uuteen autoon totutellessa. Lisäksi ajoin uuden kartanlukijan kanssa, ja jokunen sekunti varmasti meni moneen uuteen asiaan totutellessa. Näin lyhyissä osakilpailuissa sitä ei saa enää kiinni. Erot ovat niin pieniä. Pidemmissä kilpailuissa kilpailutaktiikka, tiimin toiminta ja ralliin luonteenomaisena kuuluva kestävyys saisivat vähän lisää roolia, Klemets korostaa.
SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan heinäkuussa Kuusankoskella. Sen jälkeen Klemets sanoo pyrkivänsä ajamaan myös MM-sarjan Suomen osakilpailussa.
Miiro Koivula
0400 539 100
miiro.koivula@pp.inet.fi
www.knkracing.com