Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

12.06.2006 / Marko Kakko

Vaihteensiirtäjän hajoaminen esti taistelun aivan kärkisijoista

Marko Kakko ajoi rallin yleisen luokan SM-sarjan kesäavauksessa Valkeakoskella ison N-ryhmän suomenmestaruuspisteille. Koskelainen sijoittui yhdeksänneksi, ja summasi saldoonsa kaksi pistettä lisää. Sarjan yhteispisteissä hän on nyt kahdeksantena.

- Kisa sujui ajollisesti hyvin, mutta kello ei vaan tykännyt. Tavoitteista jäätiin, vaikka SM-pisteitä tulikin. Vaihteensiirtäjä petti kolmannella erikoiskokeella ja jouduimme ajamaan maaliin vain nelosvaihteella, Kakko raportoi.

Kakko ajoi ensimmäisen kerran kilpaa soralla uudella Mitsubishi Lancer Evolution IX -autollaan. Lisäksi hänen vierellään istui uutena kartanlukija Jani Vainikka. Erot N-ryhmän kärjessä olivat tutun pieniä. Kakko jäi voittaneensa Jari Ketomaasta vain 1.15 minuuttia.

- Tiet olivat todella haastavat. Nuotti toimi kuitenkin hyvin. Olimme molemmat sitä mieltä, että vauhtia oli ja ajo meni tosi hyvin, mutta valitettavasti aina erikoiskokeiden maalissa kello näytti toista. Se oli ja on vieläkin vähän mysteeri. Se on ainakin varmaa, että nyt meidän pitää ajaa tosi paljon testiä ennen seuraavaa osakilpailua, Kakko sanoi.

SM-sarja jatkuu heinäkuussa Kuusankoskella.

Miiro Koivula
0400 539 100
miiro.koivula@pp.inet.fi

www.knkracing.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa