Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

11.09.2006 / Jani Salomaa

Rallin SM-sarja lähenee tämän vuoden osalta loppuratkaisuja. Mestaruus on edelleen auki jokaisessa kolmesta SM-ryhmästä, joten Hyvinkään / Riihimäen seudulla nähdään kolmen viikon kuluttua todellinen jännitysnäytelmä.

N-ryhmän alle 2-litraisissa ajava Riihimäkeläispari Jani Salomaa ja Mikko Lappalainen ei Uudenkaupungin osakilpailussa onnistunut tavoitteidensa mukaisesti. Honda eteni kyllä lähes virheettömästi, mutta lopputulos ei miellyttänyt.

- En ole missään nimessä tyytyväinen tulokseen. Koko päivä meni ajollisesti suht virheettömästi, ainoastaan yksi risteys ajettiin hiukan pitkäksi, mutta ei siinä kymmentä sekuntia kauempaa kulunut. Ek:n maalissa tuntui, että nyt tuli hyvin, mutta kellot kertoivat jotain aivan muuta. Olimme lopulta luokkamme 10. Saahan siitäkin yhden SM-pisteen, mutta ei se yksi piste ollut todellakaan sitä mitä Uudestakaupungista lähdettiin tavoittelemaan, murehti Salomaa kisan jälkeen.

Selkeää syytä vauhdin riittämättömyyteen ei ole keksitty. Kisan alla Salomaa-Racingia työllisti vielä kovasti edellisviikonlopun ulosajovaurioiden korjaaminen. Keravalla edellisessä viikonvaihteessa sattunut lipsahdus toi lisätöitä tiimille, kun kilpuria rakennettiin taas iskukuntoon.

-Touhua on ollut ainakin riittävästi ja melko ympäripyöreätä päivää on tallilla saanut tehdä. Ehkä osa huippuvauhdin puuttumisesta johtuu myös Neste Oil Rallysta hiukan päälle jääneestä varmistelevasta ajotyylistä.
Mutta ei tässä voi syytä etsiä muuten kun peiliin katsomalla. Nyt täytyy todella yrittää miettiä ja analysoida omaa ajamista kriittisesti. Missä kohtaa pitäisi mennä kovenpaa ja missä kentiäs tarkemmalla linjalla. Ja sitten lähteä taas treenaamaan. Ei auta kuin yrittää löytää lisää vauhtia ennen kotimaisemissa ajettavaa SM Finnsco-rallia, Salomaa toteaa päättäväisesti.

Hyvinkään / Riihimäen ympäristössä ajettava SM Finnsco-ralli päättää rallin SM-kauden 2006. Kilpailu ajetaan kaksipäiväisenä kisana 30.9. - 1.10.


Teksti: Salomaa-Racing tiedotus/Miika Wuorela 11.9.2006

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa