Facebook Twitter Email Pinterest

Heikki Westerlund

28.09.2006 / Heikki Westerlund

Viikonloppuna ajetaan Hyvinkäällä tämän kauden päättävä yleisen luokan SM-rallisarjan osakilpailu.

Kisa ajetaan kaksipäiväisenä lauantaina ja sunnuntaina. Erikoiskokeita ajetaan yhteensä 16 kpl. Koko reitille pituutta kertyy lähes 500 km, josta erikoiskokeita ajetaan 206 kilometriä. Starttaamme Arton kanssa kisaan numerolla 14.

Omalta osaltani vielä tätä kirjoittaessani, odottelen tänään autoon saapuviksi muutamia uusia osia, joilla uskon nyt auton käyttäytymisen muuttuvan, siis paremmaksi. Olihan esim. Uudenkaupungin kisa vaikea auton vaihtelevan ajettavuuden vuoksi. Valitettavasti osien saapuminen maailmalta viivästyi, koska koko maahantuojalle tulossa ollut tavaraerä oli pitkään hukassa. Vaihdettavien osien listalta löytyy mm. hydrauliikkapumppu, jonka uskomme olevan suurin syy keskilukon kautta jarrutuksissa ilmeneviin ongelmiin.

Tavoitteena tässä pitkässä kisassa on ajaa maaliin ja saavuttaa mukava tukku SM-pisteitä. Sarjan kärkikahinat tunnetuista syistä ovat tänä vuonna muiden heiniä, mutta yritetään Arton kanssa ajaa ehjä kisa maaliin saakka ja vielä parantaa lopullista sijoitusta SM-sarjassa.
Vaikeusastetta tässä kisassa nostaa rankasti vielä se, että vaikka ek-kilometrejä ajetaan tuplasti enemmän kuin normaalissa SM-rallissa, piipahdamme varsinaisessa huollossa koko kisan aikana vain kolme kertaa! Aivan, ajamme lauantaina ennen ensimmäistä huoltoa peräti 5 ek:ta (67km) ja sen jälkeen ennen päivän toista ja viimeistä huoltoa 4 ek:ta (65km). Sunnuntaina ajetaan yhdellä ainoalla välihuollolla vielä 7 ek:ta (73km), joten nyt on pakko todeta, että pientä tuuria, ja malttia, tässä kisassa kilpailijoilla on syytä olla nyt mukana. Välitankkaukset tietty sallitaan, ettei bensa pääse loppumaan, mutta muita huoltoja ei em. lisäksi saa tehdä. Pitkissä kv-kisoissa ajettavat km-määrät ovat arkipäivää, mutta täällä SM-sarjassa hieman uutta ja erikoista.

Palataan asiaan Hyvinkään kisan jälkeen!

Ystävällisin terveisin
Hessu Westerlund
GSM 0400/485041

www.rtv-westerlund.fi/rallyteamwesterlund

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa