Teemu Arminen
Teemu Arminen starttaa lauantaina alkavaan ralliautoilun SM-sarjan päätösosakilpailuun tavoitteenaan kauden paras tulos. Tämä tarkoittaa sitä, että riihimäkeläinen ruiskuttaa kuohujuomaa sunnuntaina Hyvinkään Kirjastoaukiolla, sillä kauden paras tähän mennessä on Kuusankosken osakilpailun N-ryhmän neljäs sija.
Alla on nyt oma Subaru Impreza WRX, mikä oli edellisen Uudenkaupungin osakilpailun aikana huollossa ja alla oli vuokakilpuri.
- Kyllä nyt kaiken pitäisi olla kunnossa. Autossa on uusi Reigerin alusta ja se osoittautui torstain testeissä etenkin röykyissä ja heitoissa edellistä rauhallisemmaksi. Tätä kautta autoa on saatu mukavasti eteenpäin. Auto toimii nyt erittäin hyvin, kaikki on käyty perusteellisesti läpi ja tarvittavat osat on uusittu. Kaluston puolesta voimme ainakin lähteä taistelemaan luokan kärkisijoista. Myös ajotuntuma on hyvä, sillä alla on pari harjoitusta ja testiä. Olemme myös analysoineet edellistä kilpailua ja tiedämme nyt mistä niitä kymmenyksiä saa puristettua, Arminen vakuuttaa.
Kilpailun reitti on Armisen mukaan nopea, mutta erittäin haastava. Tiet ovat hänen mielestään paremmassa kunnossa kuin viime vuonna. Vaikeutta lisää lauantain pitkä 65 erikoiskoekilometrin mittainen ilman huoltoa ajettava lenkki.
- Alussa heti viisi erikoiskoetta putkeen ilman huoltoa on kieltämättä kova siivu. Nyt saa auton kanssa olla tarkkana, ettei sitä telo heti alussa. Silti yhtään ei voi katsella, vaan täysillä pitää mennä heti Vauhtipuiston yleisöerikoiskokeelta lähtien. Tästä tulee varmasti erittäin mielenkiintoinen kisa, etenkin kun vielä sunnuntaina on reippaasti ajettavaa, kartturi Seppo Varmavuo luonnehtii.
Arminen ja Varmavuo lähtevät reitille numerolla 10 kello 14.01 Hyvinkään Kirjastoaukiolta alkavaan kilpailuun.