Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

02.10.2006 / Jari Ketomaa

Mikkeliläinen ralliautoilija Jari Ketomaa oli sunnuntaina onnellinen mies, kun Hyvinkäällä SM-kauden päätöskisassa miehelle varmistui uran ensimmäinen Suomen mestaruus.

- Uskomattoman hieno tunne, kun tälle kaudelle asetettu tavoite pystyttiin täyttämään! Tulokset ja vauhtini olivat koko ajan kärkitasoa, joten omaan ajooni voin olla tyytyväinen, mestari Ketomaa kertasi.

- Se täytyy myöntää, että helpolla ei mestaruus irronnut. Meidän luokan kärki on tasainen ja jokaisessa osakilpailussa taisteltiin tiukasti sekunneista.

Ketomaa juhli kauden aikana N-ryhmän voittoa kolmeen otteeseen yhdessä kartanlukijansa Tuomo Hannosen kanssa. Kaksikko sijoittui kahdessa osakilpailussa toiseksi ja myös kaksi kertaa kolmoseksi. Ketomaa ajoi tulosten valossa vahvan kilpailukauden ja pokkasi kovatasoisen ison N-ryhmän mestaruuden yhdeksän pisteen turvin.

Viimeisen osakilpailun voitti Sebastian Lindholm, joka varmisti jo uransa kahdeksannen mestaruuden isossa A-ryhmässä. Päätöskisan kakkonen oli Hänninen ja kolmanneksi kaasutteli Ketomaa.

Mitsubishi Ralliart Finlandin tiimissä kilpailevan Ketomaan ei tarvinnut tavoitella kauden päätöksessä voittoa hampaat irvessä, sillä oman ryhmän kolmas sijakin olisi riittänyt SM-kultaan.

Onneakin matkassa

Jari Ketomaa aloitti kilpailun kärjen tahdissa, mutta antoi tasoitusta kilpakumppaneilleen ensimmäisellä aikatarkastusasemalla, jonne hän saapui myöhässä ja sai 10 sekunnin aikasakon.

- Rallin alussa seurasin kovimpien kilpakumppaneiden vauhtia. Toki yritystä oli matkassa, mutta mitään riskejä ei otettu, Ketomaa vahvisti.

Ketomaa ja Hannonen kokivat kauhun hetkiä neljännen erikoiskokeen lopussa, jossa väärä nuotti oli viedä mestaruushaaveet ojan puolelle.

- Nopean osuuden jälkeen meillä oli nuottivirhe vasemmalle kaartuneeseen mutkaan ja ajolinja valui leveäksi. Auton takakulma osui ojassa olleeseen sähkötolppaan. Osuma oli aika raju, kun tolppa katkesi osuman voimasta, kartturi Hannonen huokaili.

- Siinä oli rutkasti onnea matkassa. Ilman tolppaan osumista olisimme todennäköisesti suistuneet tieltä ulos. Auto koki rytäkässä kosmeettisia vaurioita, mutta kyllä Mitsubishin pelti oli vahvaa, helpottunut Ketomaa vinkkasi.

Rallin loppuosalla mikkeliläinen Ketomaa ajoi varmistellen, koska lähimmät uhkaajat olivat jo turvallisen välimatkan päässä.

- Kilpailu oli varmasti kauden vaativin. Pitkä 16 erikoiskokeen reitti ja mestaruustaistelu lisäsivät rallin haastavuutta.

Tuore Suomen mestari Jari Ketomaa saavutti kauden aikana 95 pistettä, hopealle yltänyt Hänninen 86 ja Hyvinkäällä keskeyttänyt Juha Salo 66 pistettä.



Lisätietoja:
Jarno Saari, 0400 959 565
www.ketomaa.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa