Facebook Twitter Email Pinterest

Mestari Juha Salo motivoituneena tavoittelemaan SM-rallivoittoa Rovaniemelle

27.01.2016 / Marko Mäkinen

Rallin kahdeksankertainen Suomen mestari Juha Salo ja kartanlukija Marko Salminen lähtevät tulevana viikonloppuna tavoittelemaan jo kuudetta Arctic Lapland rallin yleiskilpailun voittoa. Salo kirjoitti viime vuonna ennätykset uusiksi, nousemalla viidennen yleiskilpailun ykköstilan myötä Arctic Lapland -rallin historiassa eniten voittoja saavuttaneeksi kuljettajaksi.
 
Viime kauden päätteeksi Salo ja Salminen palauttivat myös Peugeotin takaisin rallimestaruuskantaan, voittamalla Peugeot 208 T16 R5 -autolla rallin SM1-luokan Suomen mestaruuden. Samalla kaksikko varmisti ilmoittajalleen Hannu´s Rally Teamille tiimien  
suomenmestaruuden. Lähes täydellisen kauden jälkeen Juha Salo uhkuu menohaluja. Reitiltä nuotituksesta tavoitettu karkkilalainen kertoo, että hänen motivaationsa voittamiseen on yhä kova vaikka viime kausi päättyi jo kahdeksannen kerran mestaruusjuhliin.
-
Motivaatiota ei ole ollut vaikeuksia kerätä. Intoa on taas niin pirusti päästä ajamaan kilpaa. Uusi autoni Peugeot 208 T16 on tuonut  
lisämotivaatiota rutkasti. Tämän vuoden tavoitteeni on ajaa ehjä kausi ja huippusuorituksia, joita nykyisellä kalustollani pitääkin pystyä ajamaan.
 
- Auto on huippuiskussa. Ajoin reilut viikko sitten testiä ja se tuntui todella hyvältä. Itsestäni kun saan vielä vähän enemmän irti  
niin uskon, että meillä on ihan hyvät eväät taistella uusista voitoista ja mestaruuksista.
 
- Ja tavoitteitahan vielä riittää. Pitää se Hämäläisen Kyösti (13 rallin SM-kultaa) ajaa vielä kiinni, Salo hymyilee. Reitin nuotituksesta tavoitettu Salo kehuu, että viikonlopun rallireitti on hienossa talvikunnossa.
-
Lunta on paljon ja teiden pohjat ovat jäässä. Tänne on luvattu vielä sakeaakin lumisadetta, joten nuotit on käytävä viimeistään torstaina vielä tarkastamassa. Kaikki on kunnossa tulevaan, Salo raportoi reitin  
varrelta.
 
Rovaniemellä ajetaan molempina kilpailupäivänä pitkiä erikoiskokeita. Voittoa puolustava Salo lähtee reitille neljäntenä, edessään kolme WRC-autoa.
 
- Toivottavasti saadaan heihin pidempi kuin yhden minuutin lähtöväli. Jos pakkanen ei ihan kireäksi muutu niin en usko, että pakkaslumipöly jää reitille leijailemaan. Toivotaan ainakin niin. Kaikki pätkät on painettava menemään täysillä. Viime vuodesta kisa on nyt kahta erikoiskoetta lyhyempi, joten pitää ajaa keulaan ja karkuun kuin muita takaa ja kiinni, Salo muistuttaa.
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
2. Teemu Asunmaa / Jani Salo 88 pistettä Alavuden UA (R5)
3. Juuso Metsälä / Matti Kangas 37 pistettä KeurUA (R5)
4. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 37 pistettä MäntsMK (R5)
5. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 36 pistettä SaarUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa